Creed (2016) - Arvostelu

Kersana kovimmat leffahahmot oli Terminaattori, Rambo ja Rocky. Kaikki tuli tiirailtua useampaan kertaan. Sitten ne jäivät taakse ja väliin tuli vuosikymmen taukoa. Välissä toki väijyttiin uusimmat osat kaikista ylläolevista. Sitten puri leffakärpänen urakalla ja nyt vain vanhat Terminaattorit ovat "katsomatta" (näyttäkää nyt herranjumala ne kaikki kolme peräkkäisinä päivinä!). Rambot ja Rockyt on fiilistelty uudelleen töllöstä, joista jälkimmäiset sopivasti muutamia kuukausia sitten. Elokuvallisesti ne ovat vähän vaihtelevia tasoltaan, mutta kaksi-kolme asiaa sieltä edelleen kosketti. Ikoniset kappaleet ja kenties se elokuvahistorian paras treenimontage ennen Drago-ottelua. Siihen päälle isketään vielä maanläheiset ja rikkaat henkilöhahmot kaikkine puutteineen ja rikkauksineen. 70-luku oli leffahistoriassa antisankarien aikaa (Taksikuski, Yksi lensi yli käenpesän, Midnight Cowboy, Serpico jne.), mutta sitten tuli sankarien sankari, Rocky. Leffanteko maksoi vain miljoonan ja se tuotti yli 100 miljoonaa + Oscareita.

Rockyt, Adrianit, Pauliet... Kaikki ovat ihan taviksia. Rocky on persaukinen, heittelee hanttihommia ja ottelee pienissä tapahtumissa pienistä palkkioista. On kömpelö ilmaisemaan itseään, hieman vanhanaikainenkin. On aavistuksen ujo, mutta rohkea. Yksinäinen. Rocky on kenties joillakin mittareilla tyhmäkin, mutta toisaalta hän on "katuviisas". Olen myös muistaakseni lukenut, tai katsonut dokumenttia, jossa kehuttiin tuota Rockyn pallonheittelyäkin ylivertaisena inhimillistäjänä/character traittina. Adrian on ujo ja hiljainen, todennäköinen vanhapiika, joka asuu häntä alistavan veljensä, Paulien, kanssa yhdessä saman katon alla. Paulie taas on karski, mutta luotettava ystävä jne. Mielestäni kertakaikkiaan hienoja hahmoja, joiden kehitystä ja elämää oli hienoa seurata kun sai nuo kaikki leffat katsoa putkeen. Suurimmat hienoudet lymyilivät kehän ulkopuolella.

Mutta miksi pitkä vuodatus noista hahmoista, niin Creedissähän meinasi jumalauta tulla itku silmään. Sain juuri ja juuri pidäteltyä, ja olin hieman yllättynyt, että mitä täällä tapahtuu. Koska kiitos ihmeellisen kakkostrailerin, niin iso juonikuviokin oli tiedossa. Traileria en toki nähnyt, mutta tieto kiri muuten vain korviin. Jotenkin vain Rocky on ja oli koskettavan nöyrä. Toki tässä sairaudessa siellä sekoittui sekaan myös pelkoa, epäitsekkyyttä ja kenties myös iän tuomaa yksinäisyyttä kun ihmiset Rockyn ympäriltä ovat siirtyneet jo iäisyyteen. On vaikea uskoa, että joudun kehaisemaan Stallonen näyttelijäntyötä, mutta näin se vain on ja Golden Globe ehdokkuus sivuosasta taskussa. Oscarit? En tiedä... Ei jää ainakaan kauas ehdokkuus. Ehkä Rocky on aina ollut se Syltyn omin rooli, joka kenties vastaa Stallonea parhaiten ihmisenä, jolloin homma sujuu vähän kuin luonnostaan. Ja kuolemaa kun päästän sivuamaan, niin se laittaa aina miettimään jotain loputonta mustaa tyhjyyttä, jossa aika on pysähtynyt. Snäp, filmi katkeaa ja tietoisuus kaikkoaa. Onhan se vähän ahdistava ajatus, joten toivottavasti on olemassa jotain muuta. Siihen ajatukseen mielellään tukeutuisi, vaikka tarkastelenkin mielestäni asioita kylmän realistisesti.

Niin Creed. Leffan ohjaajana on indie-draama Fruitvale Stationilla säväyttänyt Ryan Coogler, jolla jälleen näppinsä pelissä myös kässärissä. Kaveri on kasvanut Rocky-leffoja ja hahmoa ihaillen, joten elokuva on ollut hyvissä käsissä kun Stallonekin on siihen oman inputtinsa saanut luoda esim. hahmonsa osalta. Kulunut fraasi "it's like visiting an old friend" sopii täydellisesti. Pääosassa Michael B. Jordan, joka siis näyttelee Apollo Creedin syrjähypystä syntynyttä poikaa, joka lähtee seuraamaan isänsä jalanjälkiä nyrkkeilymaailmaan. Tosin hän haluaa tehdä sen omillaan ilman, että sukujuuret aukaisisivat ovia ja täten hän ottelee äitinsä nimen alla. Tämä on kieltämättä ihailtavaa ja oikean maailman esimerkkejä tästä löytyy pilvin pimein molemmin puolin. Toki tässä nykymedian kulttuurissa nyt on melkeinpä ihan sama, että jos vaikka otat eri näyttelijänimen, niin kuitenkin iso osa tietää kuka olet ja mistä tulet. Eikä se identiteetti leffassakaan kovin kauaa pysy salassa.

Aikaisemmin kun kehuin aiempien leffojen ikonnisia musiikkeja, niin tästä se jää tyystin uupumaan. Coogler on pestannut ruotsalaisen luottosäveltäjänsä ja he ovat ennemminkin tutkineet Phillyn musiikkikulttuuria ja sen pohjalta kehitelleet yhdessä Biancaa näyttelevän Tessa Thompsonin kanssa jotain biisejä, joista en ainakaan itse muista enää mitään. Oli siellä sitten seassakin ihan isoilta Rap ja Hip-Hop nimiltä muutamia biisejä. Ei valitettavasti mitään korvamatoja, tai tajunnanräjäyttävää. Parhaimmillaanhan hyvä elokuvamusiikki tekee kohtauksista unohtumattomia, korvat vuotaa hunajaa ja iho on kananlihalla. Esimerkkeinä vaikkapa Saksikäsi Edwardin lumiveistoskohtaus, Okuribiton sellonsoittomontaasi ja vaikkapa yksi vuoden 2014 suosikkejani, eli kasarikauhua nostalgisoivan The Guestin loppukohtaus. Lisäksi myös todettava kun näitä aina olen mahdollisuuksien mukaan keräillyt talteen, niin ne ovat silti kaikkein vaikuttavimmillaan osana kokonaisuutta, eli elokuvaa.

Jotain juttua on liikkunut, että Creedistä lähdettäisiin tekemään lisääkin leffoja. Se ei tulisi toimimaan ilman Rockya ja minun on rajoittuneella mielikuvituksellani vaikea nähdä, että mitä draamallisesti järkevää tuohon voisi edes kehittää. Tällä elokuvalla oli vain yksi tähti. Minua ei Apollon hahmo

oikein lämmittänyt. Ei se sentään huono ollut, mutta aikas tavallinen valkokankailla nähty kaiffari rakkaustarinansa kanssa. Ja oikeastaan tuo tarina peilasi Rockyn tarinaa sieltä ekasta leffasta.

Leffa sisälti naurua ja surua. Fighting montagea hieman yritettiin viritellä, mutta rima oli asetettu aivan korkealle kun odotin jotain Drago-leffan montagen veroista. Sen sijaan tuossa nyrkkeilyottelussa oli yksi hieno otossarja, missä kuvattiin aika paljonpuhuvasti millaisia sotureita siellä kehässä on. Mitä siinä nyt oli, verta vedettiin kehän reunalta lastalla johonkin ämpäriin yms. Ja itseasiassa leffassa oli muitakin hienosti aseteltuja otoksia. Sekä siihen päälle Sylvester Stallone ihan oikeasti loistaa hyvän ohjaajan alaisuudessa.

Edit: Itseasiassa nyt kun leffan katsoin toisen kerran läpi, niin olisin valmis nostamaan arvosanaa tähdellä. Todellakin teknisesti mahtava, nyrkkeilykohtaukset aikalailla parasta mitä toistaiseksi nähty ja leffan keskiosilla on kenties paras vajaa kymmenen minuuttia mitä olen vähään aikaan nähnyt. Eli alkaen kohtauksesta jonka päätteeksi Rocky lyyhistyy kehään ja loppuen kun Rocky jää yksikseen toteamaan "why'd you go and say something like that" tjs. Se summaa niin täydellisesti paitsi hahmoa, niin myös ainakin osittain ihan oikeaakin elämää. Edelleen vähän tuli herkistyttyä.

★★★★☆