The Lobster (2016) - Arvostelu

Lain mukaan kaikki sinkut on vietävä Hotelliin, jossa heillä on 45 päivää aikaa löytää romanttinen kumppani, tai muuten heidät muutetaan eläimiksi ja vapautetaan Metsään.

Genre: Komedia / Draama
Ohjaus: Yorgos Lanthimos
Käsikirjoitus: Yorgos Lanthimos & Efthymis Filippou
Päätähdet: Colin Farrell, Rachel Weisz, Léa Seydoux, Ben Whishaw, John C. Reilly

Kesto: 119 min.

Pidän elokuvista, jotka tarjoavat keskustelunaihetta ja joiden tarkoitusta joutuu hieman miettimään. Mutta siitä en oikein pidä, että mainitun kaltainen elokuva ottaa itsensä liian vakavasti ja vaikkapa alkaa monimutkaistamaan yksinkertaista aihetta. Mutta siihen kuoppaan Lobster ei mielestäni tipu, vaikka minun on kieltämättä aika vaikea hahmottaa tarkalleen mitä se lopulta yrittää sanoa. Kenties se yrittää viestiä, että idealistinen yhteiskuntamme on rikki, tai että siinä on vakavia säröjä, jotka ajan myötä tulevat rikkomaan sen. Aiheita on paljon ja valtaosa on helpohkosti poimittavissa. Yhteiskunta ja miten se yrittää pakottaa ihmisiä muotteihin. Tätä esimerkiksi alleviivataan elokuvan alussa kun Colin Farrellin esittämä päähenkilö David pohtii ensin seksuaalista suuntautumistaa kysyen onko bi-vaihtoehtoa tarjolla. En tarkalleen muista enää mitä tuossa kohtaa sai Hotellin haastattelijalta vastaukseksi, jotain että se vaihtoehto piti vetää pois kun ei ollut yhteensopiva tai jotain. Sekä lähes heti perään kysytään Davidin kengännumeroa, mikä oli jokin 44,5 ja Hotellin työntekijä vastaa, että sen on oltava joko 44 tai 45.

Toisena teemana on parisuhteen vaikeus nykymaailmassa. Ihmiset ovat liian pinnallisia ja niin kovin kiireisiä. Yhdessä välissä eräs toinen Hotellin asukas katsoo tarkkaan Davidia ja toteaa, että muuten kelpaisit kumppanikseni, mutta tukkasi on liian kuiva. Ja tällä ko. naisasukkaalla on tyyliin vain päivä jäljellä enää kumppanin löytämiseen. Hän muuttuu mieluummin eläimeksi ja kun sievä tyttö on kyseessä, niin tyttöhän tietysti haluaa muuttua poniksi. Kiireisyys (ja pinnallisuuskin) ilmenee elokuvassa siten, että kun Hotellin asukkaat havaitsevat jossain toisessa asukkaassa yhden saman piirteen kuin itsessään, niin he ovat valmiita pariutumaan. Sinulla on nenävuotoja ja minulla on nenävuotoja, olemme täydellinen pari!

Kolmantena elokuva käsittelee myös yksinoloa ja sen raakuutta. Elokuvan toinen puolisko vietetään sinkkujen parissa, jotka ovat jättäytyneet yhteiskunnan ulkopuolelle ja elävät Metsässä. He eivät ole sen parempia kuin Hotellin väkikään, vaan myös sinkut ovat ihanteissaan ja näkemyksissään ehdottomia. "Metsäläisten" välillä ei sallita flirttailua, tarpeettomia kosketuksia, suutelua ja jokainen "metsäläinen" on itse kaivanut oman hautansa valmiiksi saavuttuaan Metsään. Jokainen sijaitsee erillään muista ja jos olet kuolemassa, niin on sinun vastuullasi raahautua kuolemaan yksin omaan hautaasi. Muuten koirat/eläimet raatelevat ruumiisi.

Neljäntenä ihmisten rumuus ja itsekkyys, mitä ehkä jo sivusin näissä aiemmissa. Parisuhteita sabotoidaan jopa äärimmäisin keinoin. Hotellin asukkaat saavat lisää aikaa kumppanin löytämiseen metsästysretkillä Metsässä. He saavat päivän lisää jokaisesta yhteiskunnan ulkopuolella elävästä sinkusta, jonka he saavat ammutuksi tainnutusnuolilla. Eläimiä käytetään elokuvassa myöskin kenties vertauskohtana lähinnä sille, kuinka samankaltaisia ihmiset ehkä lopulta ovatkaan niiden kanssa. Ennen kuin Hotellin asukas muutetaan eläimeksi, hän saa viimeisenä iltanaan tehdä mitä tahansa. Hotellin johtajatar neuvoo, että kannattaa pyytää jotain sellaista mitä eläimenä ei pysty tekemään kuten vaikkapa merkkiteoksen lukeminen. Huonoja pyyntöjä taas ovat seksuaalinen kanssakäyminen, herkkujen syöminen jne.

Hyvää

Elokuva alkaa kunnon wtf -meiningillä, joka kaappaa huomiosi. Nainen ajelee autossa, pysähtyy kenties parin aasin kohdalle, nousee autosta ja teloittaa yhden aasin ampumalla. Liekö ollut ex-rakastaja, joka nyt on toisessa elämässään löytänyt uuden lyylin ja naisihminen sitten mustasukkaisuuksissaan päästää tämän päiviltä. Tai sitten on vain yleisesti jäänyt hampaankoloon jotain ja elokuvan maailmassa eläimien tappamisella ei tosiaan ole mitään seuraamuksia.

Olen mustan komedian ystävä ja tämän tummempaa en ole nähnyt sitten The Voicesin, jossa Ryan Reynolds esitti koomista sarjamurhaajaa. Komedia on erittäin vähäeleistä, sillä kaikki hahmot ovat ilmeettömiä ja heidän puheensa, sekä kehonkielensä on täysin riisuttu kaikenlaisesta tunteesta. Melkein kuin Sieppari ruispellossa. Puhe koostuu ikäänkuin pelkistä toteamuksista ja ihan sama millainen tilanne kyseessä, niin ulospäin hahmoja se ei hetkauta. Käytös on viimeisen päälle pidättyväistä ja ehkä varovaistakin. Suurimman osan ajasta hahmot oikeasti ovat tuollaisia kylmiä robotteja, mutta välillä heidän on teeskenneltävä olevansa sellaisia. Se luo hyvää kontrastia siihen kun David löytää tosirakkautensa ja ensimmäistä kertaa pääsemme näkemään hiljalleen estottomia, oikeita tunteita.

Pojat ja tytöt mehtälle lähäröös. Guns, check. matching costumes check. Blank expressions, check.

Elokuvan musiikki on myös hemmetin hyvää. Se on samaan aikaan pahaenteistä ja kertoen katsojalle, että tässä on nyt jotain pahasti vialla pinnan alla. Se kuulostaa hieman rikkinäiseltä ja etteivät kaikki palaset nyt sovi täysin kohdalleen, ettei kuulosta ihan siltä kuin pitäisi. Musiikki viestii myös tietynlaisesta kiireestä ja alakuloisuudesta. Sopii siis täydellisesti tähän elokuvaan, joka kenties yrittää viestiä että yhteiskuntamme on rikki. Tai ainakin siinä on laajenevia rakoja, jotka ajanmyötä rikkovat sen. Lisäksi yksi elokuvan helmikohtauksia on Metsässä kun Hotellin asukkaat metsästävät näitä sinkkuja. Taustalla soi korkeakulttuurista musiikkia (en muista biisiä) ja samaan aikaan meille näytetään hidastettuna kun ihmiset ampuvat juhlatamineissa toisia ihmisiä keskellä metsää. Absurdia ja helvetin hauskaa.

Huonoa

Materiaalinsa puolesta tämä on järkyttävän hyvä. Silti jostain syystä tämä ei kuitenkaan onnistu räjäyttämään kattoa irti. Ehkä se johtuu Lobsterin melko tasaisesta parin tunnin kyydistä ja faktasta, että elokuvan hahmoihin on hyvin vaikea pystyä samaistumaan. Mikä on toki varmasti tietoinen valinta ja ei minua ainakaan tietoisesti vaivannut. Lisäksi mielestäni elokuvan jälkimmäinen puolikas ei onnistu olemaan yhtä loistavaa mielikuvituksellista ja absurdia tykitystä kuin tämä Hotellissa vietetty aika. Lopetus on sitten sellainen kliseinen avoimeksi jätetty kohtaus, jossa katsojan optimismi/pessimismi vaikuttavat sen tulkitsemiseen. Minun keskittymiskykyni ei ihan sen hitaan kohtauksen seuraamiseen riittänyt ja seuraavaksi huomasinkin kun ruutu oli yhtäkkiä mustana. Oukkei... Sen pituudestakin toki saa vielä lisävihjeitä siihen, mitä siinä lopussa tapahtui sen jälkeen kun ruutu meni mustaksi. Mutta kaikki toisaalta oli jo selvää siinä kohtaa kun näimme epäröivän Davidin. Ainakin omille aivoilleni suurempi ärsyke olisi ollut jo siinä vessassa epäröinnin kohdalla tuleva nopeampi lopetus. Joskin olisiko se sitten kallistanut liikaa tälle pessimistiselle lopulle.

Kaikki istuvat omassa pöydässä ja samansuuntaisesti. Heidän katseensa suunnassa taas istuvat Hotellin yhdessäoloa harjoittelevat pariskunnat, joita ei tässä kuvassa näy.

Tuomio

Lobster onnistuu olemaan jotain ennennäkemätöntä ja mielikuvituksellista, mikä on ihailtava saavutus kun elokuvia on tehty jo heittämällä yli 100 vuotta. Kaikki eivät selvästikään siitä pidä arvosteluiden perusteella, mutta jos vaikkapa Luis Bunuel, tai Charlie Kaufmann kolahtavat, niin sitten ainakin takuuvarmasti nautit Lobsterista.

Näyttely 8,5
Audiovisuaalinen elämys 8

Juoni/käsikirjoitus 9,5
Lähtökohdat ja teema 9
Uudelleenkatseluarvo 8,5
Legenda-arvo 7,5
Viihde 8
★★★★☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Under The Skin, Her, Kellopeliappelsiini, Dogtooth, Metropolis