Trolls (2016) - Arvostelu

Superiloinen trolliprinsessa ja aina pessimistinen trolli lähtevät pelastamaan ystäviään pahojen bergeniläisten kynsistä, jotka syövät trolleja tullakseen iloisiksi.

Genre: Animaatio / Komedia / Musiikki
Ohjaus: Walt Dohrn, Mike Mitchell
Käsikirjoitus: Jonathan Aibel & Glenn Berger (kässäri), Erica Rivinoja (tarina)
Päätähdet: Anna Kendrick, Justin Timberlake, Zooey Deschanel, Christopher Mintz-Plasse, Russell Brand, John Cleese, Christine Baranski / Evelina, Petrus Kähkönen, Raili Raitala, Katja Aakkula

Kesto: 92 min.

Nykyään kun puhutaan trolleista, niin ihan ensimmäisenä ei tule mieleen nämä pitkätukkaiset peikot, jotka ovat ennenkaikkea tuttuja lyijykynän päähän lyötävinä koristeina. Ainakin minun sukupolvelleni. Hahmot ovat tanskalaisen puunveistäjän Thomas Damin luomia, jotka puuveistosten kautta ovat päätyneet nukeiksi ja siitä edelleen esiintymään omissa satukirjoissaankin. Nyt ne seikkailevat valkokankaalla 120 miljoonan dollarin isossa animaatiossa, jota on markkinoitu musiikkipää edellä.

Ohjaajalla ja käsikirjoittajilla on vahvaa taustaa animoiduista TV-sarjoista kuten Paavo Pesusieni, sekä Kukkulan kuningas ja eritoten ainakin ensiksi mainitun huumorin kyllä tunnistaa. Tekijätiimi on myös työskennellyt Shrekin vähemmän hyvien jatko-osien parissa, mutta myös Kungfu Pandoissa. Alkuperäisten ääninäyttelijöiden puolella parempaa kokoonpanoa on vaikea lähteä enää toivomaan. Pitch Perfecteissa jo laulutaitojaan osoittanut Anna Kendrick saa vierelleen Justin Timberlaken, sekä sivuosista löytyy ihanaa Zooey Deschanelia, sekä komedian raskassarjalaisia Russell Brandia ja John Cleesea.

Trolleista ja niiden maailmasta en tiedä yhtään mitään. Tarjoilin kaiken jo heti kärkeen. Mutta elokuvassa trolleja syövät bergeniläiset näyttävät kuin lihavemmilta ja rumemmilta Huu -hahmoilta animaatiosta Horton. Trailereissa elokuva näytti maailmansa ja ympäristönsä puolesta aika köyhältä, sekä tyyliin alle 10-vuotiaille suunnatulta lastenleffalta. Mutta vastaavasti jo siitä kävi ilmi, että tässä voi kuitenkin olla ihan hyvää komediaa ja varmasti ainakin hyvä meno suurten pop-hittien myötä.

Hyvää

No siis musiikki on ihan törkeän hyvää. Olisiko 1-2 uudempaa hittiä ja loput on klassikoita, joista osa on jo aikoja sitten esitetty suomeksi. Kääntäjät päässeet helpolla. En lähde spoilaamaan biisivalintoja, mutta oli todella nautittavaa menoa ja ehdottomasti leffan parasta antia. Useammin kuin kerran meni iho kananlihalle kun jonkun biisin ikoniset alkusoinnut luriteltiin ilmoille. Siihen päälle vielä vedeltiin Vuorenpeikkojen tanssia jonkinlaisena danceversiona, toimi. Yhtä ainoaa biisiä ei oltu lähdetty vääntämään kotimaiseksi, mikä on eittämättä oikea ratkaisu, koska ei sitä vaan pysty tekemään. En ole itseasiassa edes varma esittikö suomicasti sen biisin, vai annettiinko siinä estradi alkuperäisille ääninäyttelijöille. Hienolta kuulosti jokatapauksessa ja suomicastinkin esittämät biisit toimivat tosiaan loistavasti. Pääosien roolitushan on valahtanut toisinpäin suomiversiossa, eli Evelina on laulaja/lauluntekijä ja Petrus Kähkönen taas ensisijaisesti näyttelijä. Justin Timberlakeen suhtaudun varauksella trailerien perusteella, mutta vastaavasti Anna Kendrickin rooli on kuin räätälöity hänelle. Suomidubbi on erittäin hyvää tasoa ja ei varmasti liikaa jää alkuperäisestä.

Komediaa revitään aika paljon vastapareista. Kaikki trollit ovat silmittömän positiivisia ja iloisia, sekä tietyllä tavalla kirkkaan ja karkkimaisen värisiä. He tykkäävät halia, tanssia ja laulaa. Prinsessa Poppy (Evelina/Kendrick) on tämän kaiken edellä mainitun huipentuma. Räikeän vaaleanpunainen, ihana ja suloinen tehopakkaus. Risu (Kähkönen/Timberlake) on puolestaan erilainen kuin muut trollit. Hän on erakkomainen luonne, joka ei pidä mistään tai kenestäkään ja täten hänen värityksensä on muita selkeästi tummempi. Joten kun Poppy ja Risu lyödään yhteen, niin huumoria on aika helppo repiä. Ja siinä tosiaan tekijöiden tausta näkyy, sillä se on juuri Comedy Channelmaista Paavo Pesusieni -tavaraa. Vähän samankaltaista kuin Haikaroissa, mutta ihan niin paljoa ei nojata ehkä kuitenkaan fyysiseen komediaan tai efekteihin. Ja ehkä se on tavallaan vielä vähän hillitympää ja kevyempää. Mitään isoja naurunremakoita ei oikeastaan tule, mutta suu kyllä vääntyy katsojalla tyytyväiseen hymyyn.

Lainausten kohdalla voi harvoin mennä mönkään. Siellä oli ikoninen Hohdon kohtaus kun poika pyöräilee polkuautolla mutkittelevia käytäviä ja kamera tarkkailee takaa pienen välimatkan päästä. Toinen helposti kiinni saatava vertaus tuli sitten ET:stä. Olen aika varma että muutakin löytyy, mutta ne lipsuivat ohi.

Trollit tarjoaa myös ihan kivoja opetuksia, joten lapsensa voi kiikuttaa huoletta leffateatteriin. Leffa ei ole oikeastaan ollenkaan pelottava. Bergeniläiset kun syövät trolleja tullakseen onnellisiksi, niin eräs bergeniläinen toteaa, että isi sanoi että viikossa voi olla vain yksi "trollipäivä". Johon leffan pahis toteaa pahojen aikeidensa toteuduttua, että nyt jokainen päivä on "trollipäivä". Muihin opetuksiin taas kuuluu esimerkiksi se, että et voi olla ikuisesti joku muu.

Elokuva on kaikkinensa söpö kuin mikä. Karkkimaisia värejä, glitteria, leikekirjoja, lyhyitä 2D-kohtauksia, haleja, romanssia. Täydellistä menoa ainakin tytöille ja miksei myös pojatkin löydä jotain. Ainakin itse viihdyin komedian ja musiikin parissa. Juuri onkin tullut fundeerailtua viime aikoina, että jos jotain kaipaisin vanhoista animaatioista uusiin tuotoksiin, niin se olisi ehdottomasti musiikkinumerot joissa kuljetetaan sitä tarinaa. Toki mieluummin ottaisin nämä alkuperäismusiikin säestämänä, mutta käy se todellakin näinkin ja olen suunnattoman iloinen tästä. Kun mietitään Pocahontasin Colours of the Windia, Elton Johnin Leijonakuninkaan sävellyksiä, Shermanin veljesten Viidakkokirjan kekseliäitä ja leikkisia biiseja, Pientä merenneitoa jne. listaa voisi jatkaa pitkäksi... Niin onhan se sääli, että nykyanimaatioihin vaan ängetään poppilistoilta jo valmiiksi puhkikuluneita korvamatoja. Ne ovat hyviä biisejä, mutta ei niistä kasva mitään ainutlaatuista jonka muistaa läpi elämänsä. Trolls sentään käytti edes klassikoita ja rakensi kohtaukset pääosin viimeisen päälle musiikille sopiviksi ja lopputulos on täten tyylikästä katseltavaa.

Huonoa

Juoni on ohut ja vailla sen kummempaa sisältöä. Se vaikuttaa ensin roadtripiltä, jossa edetään A -> B. Mutta perille päästäänkin hyvin nopeasti. Se on hieman kuin kokoelma erinäisiä naiiveja ja kliseisiä skenaarioita, jotka eivät täysin saumattomasti sovi yhteen. Eritoten loppua kohden meno äityy hieman kömpelöhköksi. Sivuhahmoja on paljon, mutta niitä ei juuri käytetä ja esimerkiksi trailereissakin näkynyt Pilvi on ihan yhtä pientä komediakohtausta varten tehty. Vaikka nämä skenaariot onkin koettu useisia kertoja, niin elokuva on kuitenkin niin eläväinen ja täynnä toivoa, ettei noista hirveästi ainakaan itse pysty hernettä vetämään nenäänsä.

Tuomio

Trolls on omissa kirjoissani ehkäpä viihdyttävin animaatio sitten Zootropoliksen ja se kannattaa ehdottomasti kokea jo musiikkikohtaustensa vuoksi. Ja jos pidät vaikkapa Pitch Perfecteistä ja musikaaleista yleensä, niin kipin kapin vain katsomaan vaikka ilman natiaisiakin. Aion ehdottomasti katsoa alkuperäiselläkin ääninäyttelyllä sitten kun tämä johonkin streamauspalveluun päätyy. Mene ja tiedä kehtaako aikuinen henkilö tätä DVD:nä ostaa hyllyynsä. Valitettavasti ei ehtine millään joulumarkkinoille, olisi lähtenyt heittämällä pukinkonttiin. Todella positiivinen yllätys ja en kyllä ymmärrä esim. IMDB:n nyt jo vaisua kokonaisarvosanaa. Eihän tämä syvällinen ole, mutta viihdyttävä ja säilyttää tasonsa erittäin hyvin läpi useidenkin katsomiskertojen.

Näyttely 7,5
Audiovisuaalinen elämys 8,5

Juoni/käsikirjoitus 6,5
Odotukset, vangitsevuus ja teema 8,5
Uudelleenkatseluarvo 8
Legenda-arvo 6
Viihde 8
★★★★☆

IMDB

Muita samanlaisia elokuvia: Boksitrollit, Peikko keskuspuistossa, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Viidakkokirja (1967), Aristokatit