Saattokeikka (2017) - Arvostelu

Arvostelussa Saattokeikka (2017)

Elämälle vihainen Veikko palkkaa nuoren Kamalin kuskikseen päästäkseen mökille juhannuksen viettoon.

Traileri

Genre: Komedia / Draama / Kotimainen
Ohjaus: Samuli Valkama
Käsikirjoitus: Khadar Ahmed, Samuli Valkama
Päätähdet: Heikki Nousiainen, Noah Kin, Mikko Nousiainen, Saga Sarkola

Kesto: 78 min.

"Tulette tänne ja viette meidän naiset."

Saattokeikka on prikulleen sellainen kuin traileri antaa odottaa. Kömpelö ja mielikuvitukseton, mutta hyvää tarkoittava ja ihan viihdyttävä. Itselleni tuli trailereista myös mieleen, että näinköhän se yrittää hieman ratsastaa viime vuosien ruotsalaisten Mies, joka rakasti järjestystä ja näiden 101-vuotias -elokuvien, sekä Mielensäpahoittajan suosion vanavedessä. Toki näistä vain 101-vuotiaan ykkösosa oli eräänlainen road-movie.

Räppäri Noah Kin esittää 17-vuotiasta Kamalia, jonka perhe on monikulttuurinen. Hänen oikea isänsä asuu kuitenkin nykyään Nairobissa ja hänen luokseen Kamal mielisi karata, mutta hänellä ei ole rahaa lentolippuun. En sitten tiedä miten alaikäinen pääsee ulkomaille ilman kirjallista suostumusta huoltajilta. Ansaitakseen rahaa Kamal alkaa jakaa mainoksia, jonka kautta hän törmää Heikki Nousiaisen esittämään Veikkoon. Veikon vaimo on kuollut melko hiljattain ja hän asuu kerrostalossa, jonka asukkaista yhdenkään nimi ei ole kantasuomalainen, minkä kamera meille näyttää rappukäytävässä. Kuten ruotsalainen Ove, myös Veikko on ennen kaikkea vihainen elämälle ja kenties etunenässä sitä kautta kumpuavat myös hänen rasistiset puheensa. Mutta noh, Veikkokin haluaa tietenkin kesänä ja juhannuksena mökille, joten hän tarjoaa täysi-ikäiseksi luulemalleen Kamalille merkittävää rahasummaa kyydistä sinne. Ei muuta kuin kohti seikkailuja ja sattumuksia.

Valitettavasti pian käy selväksi tarinan olevan sisällöltään kevyt ja olematon. Ikään kuin ideat olisivat loppuneet kesken välittömästi lähtökohtien hahmottelun jälkeen. Esimerkiksi poliisikohtaus nyt on vain huono ja liian epäuskottava. Ideana ansaitsee olla mukana, mutta sitä olisi pitänyt armotta istua alas viilaamaan enemmän. Kenties siihen olisi vaadittu jokin pieni tarinan varrella jo tapahtunut lisätwisti. Poliisit olisi ehkäpä hälytetty paikalle jonnekin päähahmojen aiemmin aiheuttamaan hävitykseen, tai toinen poliisisedistä olisi voinut olla nöyryyttävällä tavalla tuttu kaveri. Mahdollisuuksia on lukemattomia, mutta sen sijaan mennään leukoja louskuttamalla käyttäen kuluneita kortteja.

Rasismihan tässä on tapetilla ja kovin elokuvassa nähtävä rasistihan on tietysti mies, joka on stereotypian mukaan se keski-ikäinen, kaljuuntuva, sivistymätön ja isomahainen maalaisjuntti. Skaalan vastapuolelta taas löytyy epäterveellisen suurta luottamusta vieraisiin ihmisiin osoittava maalaistyttö, jonka kanssakäyminen Kinin hahmon kanssa aiheuttaa normaalissa ihmisessä päänpyörittelyä. Käsikirjoitusjälki on eritoten näissä kohtauksissa yhtä hienovaraista kuin kirves oven läpi. Jotenkin olisi pitänyt pehmittää, vaikka kuinka olisi symbolismista kyse, että täältä löytyy hei huonojen vastapainoksi hyviäkin ihmisiä. Symbolismista puheenollen elokuvan loppu on harvinaisen kömpelö. Kuten on usein tapana, niin lopussa palataan aina jollain tavalla siihen mistä on lähdetty leffan alkupuolella. Saamme kehnon viittauksen elokuvan alun dialogiin, josta on kulunut jo päivä, ja sitten koko perhe istuu todella luonnollisesti samalle sohvalle kenenkään sanomatta sanaakaan.

Elokuvan tarinasta puuttuu sellainen viimeinen ajava voima. Oikeastaan jokainen sattumus on koostettu elokuvaan sen verran huterasti, että ne antavat liikaa sijaa kysymyksille ja ihmettelylle. Tuollainen potentiaalinen ajava voima tarinasta kyllä löytyy, mutta käsikirjoitus pitää tätäkin korttikättä turhaan piilossa. Leffan tarinan kaari kun on osin rakennettu koskettamaan viime kesän EM-kisoja ja Veikon elämässä futiksen arvokisoilla on suuri henkilökohtainen merkitys. Tästä olisimme saaneet alusta asti hahmoja ja heidän toimintaansa motivoivan aikarajan, sekä tapahtumille sopivan selkärangan ja viitekehyksen pelkän rasismin ohella. Futishan sitäpaitsi näkyvästi on näihin ongelmiin yrittänyt puuttua jo kauan ja lajinakin se jos mikä on maailmaa yhdistävä.

Molemmat päähahmoistamme siis painivat menneisyytensä kanssa ja tarinan varrella koetaan elämänohjeita, anteeksiantoa, sekä heräämisiä. Noah Kinin näyttely on hetkittäin todella puista, mutta kyllä se siellä mukana menee tälläisessä kevyemmässä elokuvassa. Tulokkaan rinnalla Nousiaisten näyttelykokemus näkyy ja eritoten Mikko tekee erityisen hienoa jälkeä lyhyessä ajassa ja pienessä roolissa. Heikin esittämä Veikko ei kuitenkaan missään vaiheessa saavuta samanlaista sympaattisuutta kuin vaikkapa hengenheimolainen Ove elokuvassa Mies, joka rakasti järjestystä. Leikin myös ajatuksella, että Heikin hahmo edustaisi 100-vuotista Suomea ja olisihan siitä jonkinlaisia yhtäläisyyksiä useampi irrotettavissa. Joskin en usko, että tekijöillä tuollainen oli kuitenkaan mielessä.

Samuli Valkaman ohjaus on mukavasti soljuvaa perussettiä ja se tekee elokuvan katsomisesta miellyttävän kokemuksen, vaikka Saattokeikka epäonnistuukin draamassaan ja viestissään. Kuten todettua, elokuvan traileri kertoo kaiken olennaisen ja sen perusteella on itse kunkin hyvä tehdä viime kädessä päätöksensä oman makunsa mukaan. Jos se vaikuttaa ihan hauskalta, se on juuri sitä ja elokuva jääkin pisteytyksissäni keikkumaan aivan siihen 2-3 tähden rajalle.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 6,5

Näyttely 6,5
Audiovisuaalinen elämys 7

Juoni/käsikirjoitus 4,5
Uudelleenkatseluarvo 5,5
Viihde 7

★★☆☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: Mies, joka rakasti järjestystä, Due Date, Planes, Trains & Automobiles, Tie Pohjoiseen, Vacation, Redirected, Harold & Kumar Go to White Castle