Beauty and the beast (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Beauty and the beast / Kaunotar ja hirviö (2017)

Kaunis Belle lähtee etsimään kadonnutta isäänsä ja kohtaa kauhistuttavan Hirviön, joka elää yksin valtavassa linnassa elävien antiikkiesineiden ympäröimänä.

Traileri

Genre: Fantasia / Musikaali
Ohjaus: Bill Condon
Käsikirjoitus: Stephen Chbosky, Evan Spiliotopoulos
Päätähdet: Emma Watson, Dan Stevens, Chris Evans, Ewan McGregor, Josh Gad, Ian McKellen

Kesto: 129 min.

"Give her a dashing, debonair smile"

Odotukset, vangitsevuus ja teema

Kaunotar ja hirviö on tutkijoiden mukaan 4000 vuotta vanha kansantarina, joka päätyi kirjojen ja kansien väliin ensimmäisen kerran 1700-luvun puolivälin paikkeilla Ranskassa. Tarinasta on luonnollisesti lukuisia erilaisia versioita, joista suosituin lienee Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin versio, joihin nämä Disneyn tuotokset pohjautuvat.

Elokuvaversioita tarinasta on tehty useita. Ranskalaislegenda Jean Cocteau puuhasi ensimmäisen mainittavan vuonna 1946 ja tuon elokuvan alkuteksteissä hän kuuluisasti pyysi katsojiltaan lapsenkaltaista uskoa siihen, että elokuvassa esitetyt asiat olisivat mahdollisia. Tästä versiosta suoritettiin uudelleenfilmatisointi 2014 ranskalaisten ja saksalaisten toimesta. En ole sitä vielä kyennyt katsomaan, mutta sitä moitittiin esimerkiksi tyhjäksi kuoreksi. Ja sitten on tietenkin se Disneyn animaation kultavuosien (89-97) tuotos vuodelta 1991, joka oli kaikilla mahdollisilla mittareilla suuri menestys. Se on jopa Disneyn paras animaatio ja samoissa sfääreissä sen kanssa kykenevät pyörimään vain Leijonakuningas, sekä Wall-E.

Joten jälleen on ihmeteltävä miksi tehdä uusintaversio elokuvasta, jonka tasoa on täysin mahdotonta ylittää. Nämä aiemmat Tuhkimot, Pahattaret, Panit jne. vielä ymmärtää, koska ne eivät olleet ikonisesta statuksestaan huolimatta ihan täysosumia. Mutta toisaalta onhan siinä ihan hyvät perusteet kun lähdetään tekemään live action -versiota animaatioelokuvasta. Se on sitten eri asia pitäisikö näitä suuria klassikkoja jollain tavalla vaalia mittaamattoman arvokkaina jalokivinä. Disney tosin antoi tähän oman näkemyksensä jo 90-luvulla VHS:n myötä kun se tuotti surkeita B-tason halpoja jatko-osia suurille klassikoille. Mutta kyllähän tämä minuakin ennakkoon kiinnosti ja kunhan yllettäisiin edes lähelle alkuperäistä, niin enempää ei voisi vaatia. Mutta ei se kopiointi ja nojailukaan helppoa ole. Odotuksissa oli sama hauska ja romanttinen tarina pienellä twistillä, sekä luonnollisesti lihaisampi tarina kun elokuva on hieman yli 40 minuuttia animaation alkuperäisversiota pidempi.

Audiovisuaalinen elämys

Elokuvan on ohjannut Bill Condon, joka valittiin peräsimeen musikaalinsa Dreamgirls ansiosta. Miehen takanreunukselta löytyy myös Oscar elokuvasta Gods and Monsters, jonka pääosassa on Mr. Holmesin tapaan Ian McKellen. Raskaat tietokone-efektit ovat miehelle puolestaan tuttuja esimerkiksi hänen kahden ohjaamansa Twilight-elokuvan kautta. Elokuvaa on ilo katsoa ja se alkaakin lupaavasti Bellen viehättävällä laulunumerolla, jossa päädytään lopulta Sound of Musicin tapaan laulamaan vehreälle vuorenrinteelle. Mutta mitä kauemmas etenimme, sitä enemmän kaipasin ohjaukseen ja kameratyöhön lisää persoonallista otetta. Lukuisat identtiset kohtaukset ja otokset animaation kanssa on kenties tarkoitettu tribuuteiksi, mutta ne jättävät jälkeensä hieman muovisen tunteen. Samaa tunnetta entisestään vahvistaa raskaasti jokaisessa mahdollisessa käänteessä käytetty CGI. Elokuvan kuvauksethan olivat paketissa jo 18 kuukautta sitten, joten jälkituotantoon on todellakin vierähtänyt tovi.

160 miljoonan dollarin tuotantobudjetilla (mm. markkinointi mukaanlukien yli 300 miljoonaa) Kaunotar ja Hirviö on kallein musikaali koskaan ja ulkoiset puitteet ovat todellakin kunnossa. Esimerkiksi Hirviön goottilaistyylinen linna näyttää yksinkertaisesti mahtavalta, eikä rokokoo-sisusta jää tästä juurikaan jälkeen. Mutta mikä kumma tekee susista noin vaikeita mallinnettavia CGI:llä, sillä ne eivät näyttäneet missään vaiheessa aidoilta ja sama ongelma oli jo läsnä esimerkiksi Twilighteissa. En myöskään lämmennyt Hirviön naamalle, joka onnistuu jotenkin olemaan samanaikaisesti liian jäykkä ja liian ilmaiseva. Ohjaaja olisi toivonut, että naama olisi koostunut proteeseista ja se olikin alkuperäinen suunnitelma. Ilmeisesti massimiehet kuitenkin muuttivat mielensä ja jälleen katsoja tiedostaa katsovansa yhtä tietokoneella epäonnistuneesti tuotettua lisätehostetta, jonka kautta hahmo jää katsojalleen täysin vieraaksi.

Luonnollisesti kaikki vanhat laulut ovat mukana ja osa näistä kuullaan tällä kertaa karsimattomana. Lisäksi Alan Menken on tuotu mukaan säveltämään vanhojen klassikoidensa seuraksi kolme uutta laulua. Sanoittaja Howard Ashman kuitenkin kuoli jo 1991, joten Leijonakuninkaasta tuttu Tim Rice tuotiin kynäilemään sanoitukset. Menken ja Ashman kollaboroivat jo Pienessä Merenneidossa, jonka monipuolinen biisilista saattaa hyvinkin olla kokonaisuudessaan animaation historian paras. Toki Leijonakuningas ja Shermanin veljesten Viidakkokirja ajavat hyvin lähelle. Makuasioita loppukädessä, mutta jokatapauksessa uudet laulut eivät vain yllä alkuperäisten tasolle ja erottuvat aika ankeasti joukosta,

3D on toteutettu pääasiassa erittäin hyvin. Näemme muutamia todella hienoja ruudulta leijailevia efektejä ja luonnollisesti lumipallojen heittelykin nousee aivan eri sfääreihin. Samat sanat pätevät Hirviön kartanon sisätiloihin, jossa riittää tilaa ja yksityiskohtia nautittavaksi. Paukkuja on ladattu myös musiikkinumeroihin. Mutta näissä samoissa numeroissa ja harvoissa toimintakohtauksissa on muutamia ohikiitäviä hetkiä, jolloin tapahtumat liikkuvat liian nopeasti ja kuva jää epäselväksi. En myöskään ole ihan varma oliko elokuva vain yleisilmeeltään synkkä (taisi synketä eritoten loppua kohden), mutta ehkä pieni harmaus vaivasi. Mutta se on ihan yleistä ja ei oikeastaan edes mainitsemisen arvoista.

Näyttely

Emma Watson oli mielenkiintoinen valinta Kaunottareksi ja hänelle tarjottiin La La Landinkin pääroolia, mutta hän torjui sen esiintyäkseen tässä elokuvassa. Ensimmäisenä katsoja huomaa konejäljen Watsonin lauluäänessä. Toiseksi näyttelijän preesens ei vain riitä kantamaan tätä elokuvaa, tai vangitsemaan katsojan mielenkiintoa. Bellen hahmoa on hienosäädetty Watsonille sopivaksi ja täten Kaunotar on älykäs keksijä, sekä feministi. Oikeastaan vain keksijyys on ainoa uusi lisä ja noita muita on vain tuotu entistä näkyvämmin esiin. Joskin tuossa valossa on hämmentävää, että silti piirroselokuvan Belle tuntui paljon itsenäisemmältä. Nyt Watsonin Belle lähinnä vain reagoi jatkuvasti ja melko passiivisesti ympäristöönsä, sekä muihin hahmoihin ja se käy todella raskaaksi. Hahmosta on jotenkin onnistuttu kuivattamaan pois kaikki suloisuus, haaveet ja tietynlainen naiivius. Kyseessä ei ole klassinen Disneyn prinsessa, vaan moderni nainen 1700-luvun ranskalaiskylässä.

Yleensä hurmaava Dan Stevens ei saa mitään mahdollisuuksia voittaa yleisöä puolelleen Hirviönä. Hahmon naama on ryssitty erikoistehosteiden puolella, joten ilmeet ovat poissa pelistä ja ääneenkin on lisätty ihan reilusti bassoa. Yritä siinä sitten viestiä raskaiden erikoistehosteiden ja massiivisen asusteen alta, että rujon ulkokuoren takaa löytyy inhimillistä lämpöä. Katsoja ei saa Hirviöstä minkäänlaista otetta.

Sen sijaan Chris Evans on erittäin onnistunut ja viihdyttävä itserakkaana Gastonina ollen heittämällä elokuvan tähti. Samoin yleensä hieman ärsyttävän Josh Gadin LeFou on hänkin ihan hyvä. Syy on niinkin yksinkertainen, että kyseiset hahmot ovat yhtä liioiteltuja kuin alkuperäisessä animaatiossakin. Ymmärtääkseni tämä homokohu koski LeFoun hahmoa ja sitä kuinka hän ilmeisesti tanssi toisen miehen kanssa (taidankin arvata kenen) elokuvan loppukohtauksessa. Yksityiskohta on niin mitättömän naurettava ja lyhytkestoinen, että se meni täysin silmieni ohi. Tai sitten en vain rekisteröinyt sitä aivojeni tasolla kummalliseksi näyksi. Mutta Disneyn markkinointiosasto kiittää. Ja jos vanhassa kunnon hengessä lähdetään oikeasti penkomaan ja vetemään puolikuvitteellisia viivoja, niin voihan LeFoun ja Gastonin kaverisuhteenkin niputtaa vähintäänkin homosävytteiseksi.

Ewan McGregor kertoili pressikiertueella kuinka suuria vaikeuksia hänellä oli keimailevan Lumieren ranskalaisaksentin kanssa, vaikka hänen vaimonsa on ranskalainen ja täten hän kuvitteli aksentin olevan jo valmiiksi hanskassa. Kun nyt ollaan kriittiseksi ruvettu, niin kovin kuulosti vaivalloiselta skotin ääninäyttely. On toki myös hyvin epäkiitollinen osa, koska sitä nyt ei vaan voi vetää enää paremmin kuin alkuperäisessä Jerry Orbachin toimesta. Mietin ennakkoon, miksei rooliin oltu hommattu oikeaa ranskalaista näyttelijää. Rooli tuntui olevan kuin tehty jo valmiiksi vahvalla ja huvittavalla aksentilla puhuvalle Jean Dujardinille. Näköjään tuottajat olivat samaa mieltä ja miestä oli vahvasti harkittu rooliin. Olisi mukava tietää miksei toteutunut. Playboymainen Lumiere ja hänen lipevät iskemisyrityksensä näille kikattelevaa pölyhuisku Fifiä kohtaan olivat alkuperäisen ja jatko-osien hauskointa antia.

Ian McKellen puolestaan tuntui kuin luodulta tärkeilevän Cogsworthin rooliin ja ikoninen näyttelijä olikin kieltäytynyt samasta roolista alkuperäisessä animaatiossa. Aina mainio Emma Thompson ei puolestaan jää Mrs. Pottsina juurikaan jälkeen Angela Lansburystä, joka oli aivan täydellinen valinta alkuperäiseen.

Juoni/käsikirjoitus

Evan Spiliotopoulos on käsikirjoittanut Disneyn B-elokuvia, eli näitä halpoja (esim. huonompi animaatio) ja suoraan VHS:lle / DVD:lle menneitä jatko-osia kuten Tuhkimo 3 ja Pieni merenneito 3. Toki mieheltä löytyy krediittiä myös näistä vuosituhannen vaihteen jälkeisistä Nalle Puh -elokuvista, jotka muistaakseni löysivät tiensä valkokankaillekin siitä huolimatta, että nekin voi luokitella pitkälti samaan B-kategoriaan. Spiliotopoulos kuitenkin raivasi itselleen mahdollisuuden olla osana Dwayne Johnsonin Herculesta ja sitä seurannut projekti oli viimevuotinen Metsästäjä: Talvinen taistelu. Sitten ilmeisesti Disney soitti, että haluaisitko tulla jatkamaan yhteistä matkaamme.

Avuksi Spiliotopoulosille tuotiin Watsonin toivomuksesta Evan Chbosky, joka on vastannut mielenkiintoisesta Jericho tv-sarjasta, joka ei jostain syystä katsojakuntaa löytänyt ja lopetettiin hätäisesti kesken toisen tuotantokauden. Sen jälkeen mies kirjoitti kirjan Elämäni seinäruusuna rustaten myös kyseinen kirjan elokuvakäsikirjoituksen. Tuon mainion teini-iän romanttisen draamakomedian pääosassa sitten oli Emma Watson, jonka muuten voisi sanoa näyttelevän osa-aikaisesti, sillä neiti tekee poikkeuksetta vain 1-2 elokuvaa vuodessa.

Odotin luonnollisesti, että tuo massiivinen lisäaika käytettäisiin vahvistamaan tarinan ydintä, eli Kaunottaren ja Hirviön rakkaustarinaa. Juuri se jätti ironisen huumorin ohella katsojan haluamaan lisää. Sen sijaan kaikki tarinallinen lisä on pelkkää nollatason täytettä, joka vie spottivaloa pois tarinan ytimestä. Olihan se toki jossain määrin arvattavissa, että osa ajasta käytetään valottamaan mitä kylässä tapahtui Bellen poissaolon aikana. Se on klassista ja näistä b-tason VHS/DVD-elokuvista tuttua Disneyta. Noita on muutama tullut katsottua ja en taida pystyä keksimään niistä mitään positiivista.

Tarinassa on muovattu erilaiseksi ainoastaan mitättömiä yksityiskohtia, mutta siitä huolimatta on jotenkin onnistuttu kadottamaan alkuperäisen romantiikka, huumori ja leikkisä dialogi. Elokuva on pramea, mutta ontto ja yllätyksetön. Tuttuun ja tehokkaaseen tarinaan on keskitytty lyömään 40 minuuttia lisää tarinaa reunoille ja keskustakin on vaurioitunut siirron aikana. Ainoastaan nostalgia, sekä kunnioitus alkuperäistä kohtaan pitivät omalla kohdallani kiinnostuksen yllä alusta loppuun saakka.

Uudelleenkatseluarvo

2010-luvun Disneyn live-action adaptaatioista tämä jää huolella Viidakkokirjojen, Cinderellojen ja Pahattarien taakse, mutta sijoittuu kuitenkin Panin ja Liisa Ihmemaassa -elokuvien edelle. Toisaalta Kaunotar ja Hirviö jää edellämainittuihin nähden kaikkein selvimmin jälkeen alkuperäisestä animaatiostaan. Noh, ehkä Panin ohella, joka tosin kertoi ihan uuden Peter Pan -tarinan.

Oli aika kova liike Disneyltä uskaltautua näin rakastetusta ja vain 26 vuotta vanhasta animaatiosta tekemään uusi versio. Animaatiopuolellahan tälle ei koskaan saatu aikaiseksi varsinaista jatko-osaa ja kun Disney yhdistyi Pixarin kanssa, niin animaatio-osaston johtoon tullut John Lasseter laittoi heti kaikki Disney-klassikoista puuhaillut jatko-osien ideat samantien jäihin vaalien alkuperäisten muistoa. Siihen nähden onkin mielenkiintoista, miten hiljalleen yhtiö on kuitenkin näistä nykyisistä animaatioistaan alkanut tehtailla säännöllisesti jatko-osia. Tosin se suurin jalokivi, eli Wall-E, on ainakin vielä saanut olla rauhassa. Vaikea sille olisi mitään jatkoa keksiäkään.

Viihde

Kun nyt vauhdissa ollaan, niin suomennos oli aikamoisen vapaalla kädellä vedetty. Laulut ja nimet toki taisivat olla samoin suomennettuja kuin alkuperäisessä. Normaalissakin puheessa oli sen verran paljon otettu välillä vapauksia tekstityksessä, että aivoni menivät ristiin kun kahdesta suunnasta tarjottiin kahta eri asiaa. Täytynee vielä jossain vaiheessa elokuva koittaa bongata uudelleen, onhan DVD ja TV-esityksessä enemmän tilaa suomentajalle yrittää pysyä mahdollisimman uskollisena alkuperäiselle dialogille.

Loppupeleissä viihdyin kohtuu hyvin ja ihokin meni kananlihalle parin ikonisen musiikkinumeron kohdalla. Silti päällimmäiseksi jäi hienoinen pettymys. Elokuva oli turhan pitkä ja jätti vastaamatta siihen miksi se on olemassa. Etsivä löytää vastauksen lipputuloista, jotka tulevat ylittämään miljardi dollaria melko joutuisasti.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 7

Näyttely 7
Audiovisuaalinen elämys 8

Juoni/käsikirjoitus 6
Uudelleenkatseluarvo 6
Viihde 7

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: La belle et la bete, Saksikäsi Edward, All the Mornings of the World, Cinderella