Ghost in the Shell (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Ghost in the Shell (2017)

Majurin ruumis tuhoutui onnettomuudessa, mutta hänen tietoisuutensa saatiin pelastettua ja se istutettiin uuteen supersotilaan kuoreen.

Traileri

Genre: Toiminta / Sci-Fi
Ohjaus: Rupert Sanders
Käsikirjoitus: Jamie Moss, William Wheeler, Ehren Kruger
Päätähdet: Scarlett Johansson, Pilou Asbaek, Takeshi Kitano, Juliette Binoche, Michael Pitt

Kesto: 107 min.

"Well, maybe next time you can design me better."

Odotukset, vangitsevuus ja teema

Elokuva perustuu Masamune Shirow'n vuonna 1989 julkaistuun saman nimiseen mangaan, eli japanilaiseen sarjakuvaan. Vuonna 1995 Production I.G. julkaisi ensimmäisen monesta Ghost in the Shell animesta, eli japanilaisesta animaatiosta. Animaatiostudion kuuluisin pätkä lienee kuitenkin Kill Bill vol. 1:seen tuotettu O-Ren Ishiin animaatio-osuus. Jokatapauksessa vuoden 1995 Ghost in the Shell -animea pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista animaatioista ja se toimi suurena innoittajana The Matrixille. Kannattaa ehdottomasti hankkia tuo anime käsiinsä. Se on vähän sekava ja työläs seurattava, joten sen joutuu katsomaan kahdesti, että kaikesta pysyy kärryillä. Lisäksi länsimaisten julkaisujen tekstityksen tasoa on joidenkin julkaisujen kohdalla kritisoitu, joten se ei varsinaisesti auta asiaa. Anime-elokuva yhdistelee perinteistä ja digitaalista animaatiota, sekä on aihealueiltaan hyvin kypsä ja kiehtova. Jopa filosofinen. 2004 leffalle tehtiin epävirallinen jatko-osa ja vuonna 2008 alkuperäinen elokuva julkaistiin uudelleen 2.0 nimikkeellä. Se sisältää uuden ääniraidan ja uusitun digitaalisen animaation, sekä muuta pientä hienosäätöä.

Ghost in the Shell sijoittuu tulevaisuuteen, jossa koko maailma on yhteydessä keskenään sähköisen verkon kautta. Myös ihmiset, joista valtaosalla on "kyberneettisiä parannuksia", eli käytännössä robottiosia. Jos olet kirjoittaja sinulle voidaan asentaa kädet, joissa on molemmissa kymmenen sormea. Jos haluat kännätä ilman krapulaa, saat sitä varten räätälöidyn maksan. Voit jopa siirtää tietoisuutesi/henkesi (= ghost) täysin uuteen keinotekoiseen ruumiiseen (= shell). Päähenkilömme Majuri on juuri sellainen tapaus. Hän kuuluu salaiseen iskuryhmään ja hänen kropassaan on mm. häiveteknologia, mikä mahdollistaa Majurin muuttumisen näkymättömäksi. Tätä varten hahmon tosin pitää tietenkin hankkiutua eroon vaatteistaan. Mutta tässä jenkkien elokuvaversiossa luonnollisestikin Majuria näyttelevällä Scarlett Johanssonilla on yllään ihonmyötäinen ja värinen puku, että ensinnäkin ikäraja saatiin pysymään riittävän alhaalla muista syistä puhumattakaan. Joten sitä odottaneet hentait saavat tyytyä pausettelemaan Under the Skinia.

Tuo vuoden 1995 animaatio oli minulle melko maaginen kokemus Akiran ohella. En tahtonut kummankaan kanssa pysyä täysin kärryillä, mutta ne olivat kiehtovia ja uniikkeja elokuvia, jotka täytyy jokin päivä lähitulevaisuudessa katsoa vielä toisenkin kerran. Niiden kanssa olivat myös aikanaan tähdet kohdallaan, koska 80- ja 90-luvun alun anime-elokuvien dubbaukset olivat usein melko huonoa tasoa sisällöltään ja ääninäyttelyltään. Tältä uudelta Ghost in the Shellin live-action versiolta odotin ennakkoon vain apupyörillä varustettua juonenkuljetusta, eli että kaiken oleellisen saisi imaistua yhdellä katsomiskerralla sisäänsä.

Audiovisuaalinen elämys

Ohjaaja Rupert Sandersin ainoa aiempi koko illan elokuva oli Lumikki ja metsästäjä, joka oli melko tasapaksu toimintafantasia, mutta sai kuitenkin puvustuksesta ja visuaalisista tehosteistaan Oscar-ehdokkuudet. Joten sinänsä kyseessä on ihan perinteinen ja looginen valinta tälläiseen ison budjetin toimintapläjäykseen.

Elokuva alkaa valloittavasti ja on visuaaliselta anniltaan vähintäänkin erinomainen. Alkupuolella on tarjolla muutama täysin identtinen kohtaus alkuperäisen animaation kanssa ja se aiheutti vakavia kylmiä väreitä. Leffan alkaessa kunnolla rullata näkee, että syystäkin vei 22 vuotta ennen kuin animesta saatiin työstettyä ihmisnäyttelijöillä varustettu elokuva. Maisema ja tunnelma ovat nättiä, vangitsevaa steam punkia. On pilvenpiirtäjän kokoisia holografisia mainoksia ja katutaso on kunnon harmaa, sieluton betonihelvetti. Haistaa, ettei kaikki ole pinnan alla kohdallaan, vaan siellä kytee jotain isoa. Pientä positiivista huvittuneisuutta aiheuttavat uskoakseni alkuperäiselle elokuvalle uskolliset automallit, jotka ovat lievästi futurisia versioita aidoista 90-luvun menopeleistä.

CGI:tä ruudulta löytyy, mutta esimerkiksi Geisha-robottien päät ja niiden avaamiset olivat täysin mekaanisia erikoistehosteita ja kuuluisan Weta Workshopin käsialaa. Parissa vaikeammassa kohdassa CGI:n jälki taantuu hetkittäin vähän kömpelöksi kuten Majurin uidessa meren alla, tai lopun toimintakohtauksessa, jossa hän hyppii kuin hämähäkkimies ikään pois pahiksen tulilinjalta. Ja pahiksella on muuten todella upeasti mallinnettu lelu, joka on uskollinen alkuperäiselle. En tosin hirveästi tuon kohtauksen "uskomattomalle" kliimaksille lämmennyt ja amerikkalaiset ovat vähän liikaakin sorkkineet erinomaista kässäriä kliseiseen sankarimuottiin.

Hienoa toimintaa ryydittävät raskaasti bassolla valellut ääniefektit, jotka kutittelevat mukavasti korvavaikkuja. Clint Mansellin musiikki toimii jälleen kerran sci-fi henkisessä elokuvassa, mikä ei yllätä. Kai tämä on kunnia Mansellin sävellystä kohtaan, ettei ruudulla näkyvä toiminta aina ihan onnistu nousemaan kiehtova, häiritsevän ja mystisen musiikin tasolle. Ja sitten luonnollisesti loppukrediittien ekana biisinä pamahtaa ilmoille eeppinen alkuperäisen animen tunnusmusiikki, joka yhdistelee bulgarialaista ja japanilaista musiikkia. Tuon biisin sanat ovat perinteinen japanilainen häälaulu, jolla karkotetaan pahoja vaikutteita. Toki noilla soundeilla hieman kiusoiteltiin jo elokuvan alkuvaiheessa, mutta tuota kokonaisuutta joudutaan kuitenkin odottamaan elokuvan loppuun saakka.

Mitä tulee 3D:hen, niin paperilla kaikki oli ennakkoon täydellistä lähtökohtien puolesta. Mutta alkukohtauksen jälkeen 3D:tä ei oikeastaan edes huomaa. Mikään ei kunnolla pullistu ulos ruudulta ja taustankin syvyyden huomaa vain hetkittäin. Pääosan ajasta taustoilla ei ole oikein mitään yksityiskohtia, joka tuota syvyyttä todenteolla hyödyntäisi ja alleviivaisi katsojalle. Tummuuden suhteen ei oikeastaan ole nokan koputtamista, koska elokuvan on varmasti tarkoituskin olla värimaailmaltaan synkkä ja kylmä. Mutta ehkäpä nämä neonvalot ja hologrammit olisivat saaneet erottua kaikin puolin vieläkin enemmän erokseen ja viestiä pintapuolisesti eloisaa kaupunkia, mikä on kuitenkin mätä sisältä.

Näyttely

Scarlett Johansson näyttelee siis majuria ja jälleen nousi kohu whitewashingista, mutta en jaksa siitä jauhaa. Roolitus on kaikin puolin luonnolline ja järkevä, koska tälläinen rooli on tuttua kauraa Johanssonille. Nainen on tottunut näyttelemään toimintarooleissa supervoimia omaavana agenttina kuten Avengerseissa ja Lucyssa. Tämän lisäksi hän näytteli myös ulkoavaruuden olentoa jo edellä mainitussa Under the Skinissa. Scarletilta löytyy fyysistä uskottavuutta toimintarooleihin ja salilla oli selvästi vietetty aikaa leffan selkälihaksista päätellen. Vakuuttavasta ulkomuodosta. karismasta ja päättäväisestä katseestaan huolimatta Johansson kiehtovasti viestii myös samanaikaisesti sekä henkistä, että fyysistä haavoittuvuutta. Kaikesta tästä huolimatta Majuri jää kuitenkin melko ontoksi kuoreksi. Mikä taas onkin osa hahmon ideaa, sillä kyseessä on ex-machinamaisesti kyborgi, jonka ihmisyys ja tunteet ovat vasta heräämässä. Mutta oikein missään vaiheessa Majuri ei kuitenkaan onnistu koneena, jonka kylmän ulkokuoren alla leijailisi irrallisia tunteita, joita hahmo ei vielä kykene ilmaisemaan ja täten hahmo kokee hämmennystä. Animen ja vaikkapa juuri Ex-Machinan katsoneet tietänevät mitä tarkoitan.


Jo animea katsoessa mietin, että mistä hemmetistä ne muka löytyvät noin luonnottoman näköisen agenttiparin Majurille kuin tuo animeleffan Dolph Lundgrenmainen Batou oli. Mutta näköjään tanskalainen Pilou Asbaek onnistuu näyttämään hämmentävän samanlaiselta jääkaappipakastimelta. Muun muuassa Game of Thronesissakin mukana ollut/oleva näyttelijä on jo aiemminkin työskennellyt Johanssonin kanssa juuri Luc Bessonin toimintaleffassa Lucy. Ei Batoulla juurikaan hirveästi tekemistä ole näyttelemisen puolesta, mutta siitä huolimatta hoitaa leiviskänsä uskottavasti ja hyvin.

Mukava oli nähdä myös yhtä valkokankaan legendaa, Takeshi Kitanoa, joka on minulle aina ikuisesti Zatoichi - sokea samurai. Myös Michael Pitt pahiksena on melko mieleen jäävä. Tosin lähinnä ulkonäkönsä ja loistavan robottimaisen äänensä vuoksi. Tuo kohtaus onkin oikeastaan ainoa, jossa Pittin hahmo pääsee kunnolla esiin maskin ja äänisyntetisaattorin takaa. Geneerisissä rooleissa nähdään vielä mm. Juliette Binoche tiedenaisena, joka loi Majurin ja onkin tälle äitimäinen hahmo.

Juoni/käsikirjoitus

Käsikirjoituspuolella jossain vaiheessa elokuvassa oli mukana myös Jonathan Herman, joka rustaili Straight Outta Comptonin ja on nyt kiinnitetty vuonna 2018 ilmestyvään Scarfaceen (mistä ne oikein keksii näitä elokuvia!). Ilmeisesti miehen kädenjälkeä ei juurikaan selvinnyt lopputuotteeseen kun ei krediittiä saanut. Jamie Mossin ainoa aiempi krediitti taas on hyvinkin viihdyttävästä Street Kings -toimintaelokuvasta. William Wheeleriltä löytyy muutama mielenkiintoinen ja isoja teemoja käsittelevä elokuva, jotka kuitenkin haisevat hieman geneerisiltä kuten Queen of Katwe ja The Reluctant Fundamentalist.

Ehren Kruger taas puolestaan on se mies, joka käsikirjoitti The Ringin ja sen suonenvedon jälkeen rustaili myös sen jatko-osan, sekä Transformersin kaikki jatko-osat. Tulevassa Transformersissa mies ei ole mukana, kuten ei myöskään ollut siinä ensimmäisessä, joka oli oikeasti ihan hyvä viihdepläjäys. Sen sijaan mies olisi kiinnitetty tällä hetkellä Dumbon live action remakeen, jonka ohjaa Tim Burton. Disney on tosiaankin löytänyt uuden rahakaavan. Toki sentään saavat tutustutettua uuden sukupolven klassikkojensa pariin.

Valitettavasti Ghost in the Shellin tarinaa on tyhmennetty ja suoraviivaistettu liikaakin animeen verrattuna, sillä se ei yllä samanlaiseen yksityiskohtaisuuteen ja ajatusten herättelyyn. Tiimi on ottanut perustan alkuperäisestä animesta, mutta lähtevät kuljettamaan juonta hieman eri teille ja matkalla katoaa alkuperäisen syvyys, sekä moraaliset ongelmat. Luonnollisesti elokuvan maailman ihmiskunta on eriarvoistunut rankasti, koska toisilla on varaa parannuksiin ja toisilla ei. Miten parannukset vaikuttavat esimerkiksi ihmisten välisiin suhteisiin? Alkuperäisen elokuvan viesteihin kun kuului kuinka lisääntynyt teknologia ja informaatio loppukädessä enemmänkin eristi kuin yhdisti ihmisiä. Sen sijaan saimme jotakin hämmentävää settiä siitä, kuinka muistot (eli kokemukset) eivät määrittäisi sitä millainen on ihmisenä, vaan ainoastaan yksilön toiminta. Oukkidoukki. Kaiken tämän saksimisen ja karsimisen lopputulos on se, että Ghost in the Shell on loppukädessä kuin mikä tahansa muukin toimintaleffa. Mikä on sääli, sillä alkuperäinen tarjosi toiminnan ja silmäkarkin lisäksi myös ajateltavaa, sekä tunteita.

Uudelleenkatseluarvo

Ghost in the Shell tulee valitettavasti lähitulevaisuudessa hautautumaan Lucyn tavoin hieman unholaan. Molemmissa on hyvä konsepti ja audiovisuaalista iloa, mutta ulkoisesta poikkeavuudesta huolimatta molemmat ovat ytimeltään aika peruskaavan toimintaleffoja. Katselemisen arvoisia ja nimikin voi leffan idean ohella jäädä mieleen, mutta mitään muuta et elokuvasta enää muistakaan kuukauden, tai kahden kuluttua. Toimintaleffana on ylempää keskitasoa, mutta se ei ole oikeastaan mittari eikä mikään. Sci-finä Ghost in the Shell jää armotta Ex_Machinoiden, Blade Runnerien, Fifth Elementien ja vastaavien varjoon.

Aion katsoa tämän leffan uudelleen sitten joskus jostain töllöstä, tai kuukausimaksullisesta suoratoistopalvelusta. Se ei ole syvä ja en usko missanneeni mitään merkittäviä yksityiskohtia. Siitä huolimatta mielelläni nauttisin sen esteettisyydestä ja selvittäisin, oliko sen ihan viimeisen tunnelman ja sielukkuuden puuttuminen katsojan vika. En astellut sisään ihan mieleltäni tyhjänä ja rentona, mikä on aina huono homma elokuvan seuraamisen kannalta. Yleensä muistan vielä useamman päivänkin jälkeen elokuvan läpi kohtaus kohtaukselta. Nyt tökki jo samana iltana.

Viihde

Jos nyt lähdetään elokuvan nimellä pelleilemään, niin ulkokuori on häikäisevä, mutta kuori olisi kaivannut sisälleen enemmän henkeä tai elämää. Siitä huolimatta leffa on melko varmasti ummikkona teatteriin astelevan silmin positiivinen kokemus. Sitä se oli loppupeleissä minunkin silmissäni. Alkuperäinen animeleffa oikeastaan pohjusti sitä seuranneen animesarjan. Tämä elokuva ei jätä samalla tavalla pakkaa levälleen, mutta nykyajalle ominaisesti ovi kuitenkin jätetään raolleen jatko-osia silmällä pitäen.

Elokuva on kuitenkin jälleen yksi Paramountin kallis tuotos, joka on avannut jenkkilässä melko vaisusti. Joten yhtiö toivoneekin kuten xXx 3:sen tapauksessa kävi, että ulkomaan myynnit nostaisivat elokuvan plussalle. Yksi syy tuolle on pakko olla trailerit, joka olivat visuaalisesti näyttäviä, mutta eihän niistä tahtonut tajuta mistä on oikein kyse. Joten tavallisia katsojia ei sitten tainnut juurikaan kiinnostaa sokkona uhrata rahojaan selvittääkseen mistä on oikein kyse. Se on ymmärrettävää tässä elokuvien tulvassa. Eritoten kun huhti- ja toukokuu vilisee useampia suosittuja elokuvafranchiseja, jotka iskevät uusimman installaationsa eetteriin. Harmi, sillä tämä kulttiklassikkoon perustuva live-action adaptaatio olisi ansainnut paremman toteutuksen ja myös suuremman kiinnostuksen. Nyt se lipunee puolihuomaamatta isojen massojen ohi, mikä ei ole kuitenkaan loppupeleissä välttämättä kovin valtava vääryys.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 7,5

Näyttely 7
Audiovisuaalinen elämys 8

Juoni/käsikirjoitus 6
Uudelleenkatseluarvo 6
Viihde 7,5

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: The Matrix, Blade Runner, Ex_Machina, Get Out, Akira, Ghost in the Shell - aaveääni, RoboCop