King Arthur: Legend of the Sword (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa King Arthur: Legend of the Sword

Eno murhaa nuoren pojan vanhemmat. Pakoon päässyt poika kasvaa Londiniumin kaduilla tietämättä, että hän on oikeutettu kuningas. Sitten vedetään miekka kivestä, taistellaan syntymäoikeudesta ja pyöreä pöytäkin tekee cameon.

Traileri

Genre: Toiminta / Fantasia
Ohjaus: Guy Ritchie
Käsikirjoitus: Ritchie, Joby Harold, Lionel Wigram / David Dobkin, Harold (tarina)
Päätähdet: Charlie Hunnam, Jude Law, Aidan Gillen, Djimon Hounsou, Astrid Berges-Frisbey

Kesto: 126 min.

"I'm not getting drawn to this mess."

Minulla on ollut vähän vaihteleva suhde Guy Ritchien elokuviin. Miehen kaksi ekaa elokuvaa Puuta, heinää ja muutama vesiperä, sekä Snatch - Hävyttömät ovat loistavia. Hieman pinnallisia, mutta erittäin viihdyttäviä. Niiden jälkeen tulleista elokuvista olen nauttinut lähinnä ensimmäisestä Sherlock Holmesista ja kaikki miehen elokuvat Swept Awayta lukuunottamatta olen nähnyt. Ritchie tuntuu osaavan tehdä vain sitä yhtä samantyyppistä elokuvaa kerta toisensa jälkeen. Tulee olemaan hemmetin mielenkiintoista, mikäli Ritchie tosiaan ohjaa Disneylle Aladdinin.

Muista käsikirjoittajista Joby Harold on käsikirjoittanut ja ohjannut trillerin Awake, ollut mukana Edge of Tomorrow'ssa tuottajana ja tulevaisuuden projekteihin kuuluvat Robin Hood, sekä The Flash. Lionel Wigram taas on Ritchien luottomiehiä ja kyseessä on kolmas kerta kun he tekevät yhteistyötä The Man from U.N.C.L.E:n ja Sherlock Holmesin jälkeen. Lienee kohdallaan myös mainita, että Wigramilla on kokemusta synkistä fantasiaelokuvista, sillä hän on toiminut tuottajana näissä loppupuolen synkissä Harry Pottereissa. Mahtuupa sinne sekaan myös kamala Seventh Son, jossa pari Oscar-voittajaa käyvät hakemassa paksut tilipussit pois kuljeksimasta.

Teatteriin astelin täysin ummikkona, sillä en ennakkoon tiennyt edes kyseessä olevan Guy Ritchien elokuva. Ihmettelin lähinnä miksi on tehty suuren budjetin (175m.€) elokuva puhki kolutusta aiheesta, jonka on vaikea kohota suureksi kassahitiksi. Studiolla ja tekijöillä on ilmeisesti kuitenkin toisenlainen näkemys, sillä elokuva jättää jossain määrin varaa jatko-osille ja jatko-osia oltaisiin valmiita tekemään jopa kuusi kappaletta.

Hyvää

En ole koskaan tutustunut Kuningas Arthuriin sen kummemmin. Olen nähnyt vain pari jalat maassa olevaa elokuvaa, sekä Disneyn Miekka kivessä. Luulin Guy Ritchien elokuvan matkivan esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -elokuvia, sillä ruudulla näkyy monenmoista fantasiaolentoa. Mutta käykin ilmi pikaisella nettiselauksella, että alusta saakka Kuningas Arthuriin on liitetty erilaisia legendoja. Kuinka hän oli yhdessä versiossa vertaansa vailla oleva soturi, joka suojeli Britanniaa maallisilta ja ylimaallisilta uhkilta kuten jättimäisiltä "kissahirviöiltä" ja villisioilta, sekä jättiläisiltä, lohikäärmeiltä ja noidilta. Kuinka hän vaelsi walesilaisessa manalassa, Annwn:ssa ja miten hän voitti yksikseen 300 soturia. Arthur on ollut oikea henkilö, mutta hänen tarinansa yksityiskohdat ovat mitä suurimmiltaan osin kansan suussa kasvaneet legendoiksi ja loput on kirjailijoiden sepitettä. Nimittäin keski-ajalla Arthur oli suosittu kirjallinen hahmo Ranskassa saakka. Suosio kuihtui 1300-luvulle tultaessa, mutta hahmo "löydettiin uudelleen" 1800-luvulla. Yleensähän elokuvissa Kuningas Arthur on pyritty esittämään nimenomaan sinä aitona, 500-600 lukujen taitteessa eläneenä sankarina. Joskin niitäkin filmatisointeja on tietenkin ryyditetty Arthuriin liitetyillä, tunnetuimmilla legendoilla. Joten Guy Ritchien filmatisointi tuo siinä mielessä paljonkin uutta energiaa vanhaan ja väsyneeseen tarinaan herättäen ihan uudenlaista mielenkiintoa päähahmoaan kohtaan.


Kyseessä on perinteisehkö Guy Ritchien elokuva, joka on vain tuotu erilaiseen ympäristöön, eli keski-ajalle. Kaikki ohjaajan tunnetut trademarkit löytyvät. On kovatempoista toimintaa, jossa kohtausten dramaattisimmissa osissa kuva ja täten toiminta hidastuu. Löytyy perinteiset montaasit, tai ns. quick jump cut sequence. Eli yksi Ritchien elokuvan hahmoista kertoo jotain toiseen aikaan liikkuvaa tarinaa, kuten jo yllä olevassa trailerissa. Eli vaikkapa kuinka aamulla heräsin, söin omenan, lähdin ulos, naapuri huikkasi ulkosalla päivää. Eli kaikki nuo näytetään ja se kerrotaan, sekä näytetään juuri tuollaisessa kovatempoisessa muodossa ja jokaisen edellisen lauseen pilkun kohdalla tapahtuu leikkaus. Välillä leikkaillaan kesken tarinankerronnan elokuvan reaaliaikaan ja näytetään tarinankertojan, sekä kuulijan reaktioita. Leikkausten tempo on kuin musavideossa ja samalla siellä haetaan pientä koomista tatsia. Ylipäänsä minun olisi helppo nähdä ytimeltään tämä sama elokuva jossain 80-90 luvun Lontoon hämärillä sivukujilla. Ainakin Arthurilla on se sama katupoikameininki kuin lähes järjestäinsä kaikilla Ritchien elokuvien päähenkilöillä.

Elokuvan tähti näyttelijöiden saralla on Jude Law, joka on aina takuuvarma valinta juuri tälläiseksi itsekkääksi selkäänpuukottajaksi. Mies on edelleen komea ja hallitsee mahtipontisen yläluokkaisen kehonkielen, joten häntä on helppo vihata vihreine silmineen. Hänessä on kiehtova sekoitus herkkyyttä ja vahvuutta, hän on oikeastaan kameleontti, joka voi vetää lähimain roolin kuin roolin. Elokuvan tähtikohta koetaan loppupuolella kun kulmaan ajettu Law'n Vortigern joutuu pakon edessä laittamaan arvonsa tärkeysjärjestykseen. Kyseessä on heittämällä elokuvan tunteikkain hetki ja mielestäni se on mitä suurimmalti osin näyttelijän ammattitaidon ansiota, sillä ennen tuota katsojalla ei ole mitään syytä sympata tätä hieman pelkurimaista ja itserakasta kusipäähahmoa millään tavalla.

Pidän keskiaikaisesta musiikista ja Daniel Pembertonin musiikki on loistavaa. Se nostaa elokuvan tasoa ja tunnelmaa hetkittäin jopa aivan ansaitsemattoman suuriin sfääreihin. Lisäksi elokuvan yksityiskohtaiset puitteet ja suureelliset maisemat eivät tässä suhteessa myöskään jää tippaakaan jälkeen. Olkoonkin, että joissain kohtauksissa on hieman turhan suurta CGI-kädenjälkeä havaittavissa.

3D:n suhteen kyseessä on yksi vaikuttavimmista suorituksista, joita olen toistaiseksi ehtinyt nähdä. Sumennosten kanssa ei ole mitään ongelmia. Pieni miinus taustojen hyvin, hyvin lievästä epäselvyydestä ja parissa toimintakohtauksessa meno kohoaa ohikiitäväksi hetkeksi liian kovatempoiseksi. Mutta vastaavasti leffan suunnittelussa on nähty selkeää vaivaa 3D:n suhteen. Valtaosassa kohtauksia löytyy tavaraa myös ruudun etualalta, mikä usein unohtuu tai vain jätetään harmittavan tyhjäksi. Samaten nappaatpa lasit pois missä tahansa kohdassa elokuvaa, niin ruudulla on aina jotain epäselviä kuvia, mikä taas korreloi suoraan sen kanssa miten paljon 3D-efektiä käytetään kyseisenä hetkenä. Eli mitä epäselvempi kuva, sitä vahvempi 3D-efekti. Istuin itse hieman huonossa paikassa, joten en pysty täysin sanomaan kuinka aggressiivisesti tavaraa leijaili ruudusta ulos, mutta ilmeisesti sitäkin oli useammassa kohtaa. Kipinät ainakin leijailivat lumoavasti ja miekoissa oli melkoisesti massaa.

Huonoa

Ritchien elokuvissa on aina kyse enemmän kokemuksesta ja matkasta, kuin itse määränpäästä. Mutta tällä kertaa jäädään ehkä vähän jokapuolella vajaaksi. Elokuvan alku on sekava. Toki Ritchien elokuvissa hypätään aina silmät kiinni keskelle jotain toimintaa, jonka täysi merkitys ja syy-seuraus -suhteet aukeavat vasta elokuvan edetessä. Arthurin alkumontaasi on kallis, eeppinen ja dramaattinen. Sen pitäisi alustaa tarina, mutta siitä puuttuu kontekstia. Ei oikein täysin tiedä kuka on kuka ja mitä tapahtuu, sekä missä mennään. Se on ongelma, vaikka itse alkuprologi on kuitenkin sinänsä kiehtova ja etenkin eeppinen. Toki heti tuon perään tuleva montaasi, jossa esitettävä Arthurin kasvaminen pojasta mieheksi suurkaupungin kaduilla, on juuri sitä ehtaa Guy Ritchieta, joka vääntää katsojan suun hymyyn.

Yleensä hahmot ovat Ritchien elokuvissa vahvoja, mutta eipä Arthurin vieraaksi jäävä, Robin Hood henkinen sakki hirveästi tuo elokuvaan Brad Pittin romaninyrkkeilijän kaltaista väriä. Eritoten naismaagina hääräävän Astrid Berges-Frisbeyn kohdalla piti katsoa, mistä mallitoimistosta tyttö on tuonne revitty vääntämään hapuilevaa englantia. Mutta ehkäpä tässä sittenkin pitää syyttää roolitusta ja kässäriä, sillä muistankin tytön suloisen eksoottisena Sofina trillerimäisessä elokuvassa I, Origins. Arthurissa Astridin hento preesens ei vain mielestäni riitä ilmeisen voimakkaan ja mystisen maagin rooliin, vaikka naisen ulkonäkö onkin hieman toismaailmallinen. Sankarin roolissa häärii Charlie Hunnam. Selkä on kuin ladon ovi, mutta hänen Arthurinsa jää yksipuoliseksi veijariksi, jota on vaikea ottaa tosissaan ja joka ei ole edes kovin hauska. Cameotkin on kivoja, mutta elokuvan odotetuimpaan kohtaukseen sellaisen sijoittaminen ei ehkä ole se paras paikka. Jäi miekan kivestä irti kiskominen kiinnostavuudessa sivuosaan.

Tuomio

King Arthur: Legend of the Sword on vuoristoratamainen kokemus. On vaikea olla innostumatta kun ruudulla tallustaa vuoren kokoisia elefantteja, tai olla käpertymättä kasaan ja nostamatta jalkoja ylös lattialta kun katsojaa kohti ryömii käärme 3D:nä. Lisäksi vanhaan jo pari kertaa valkokankailla nähtyyn tarinaan on tuotu uusia ja kiehtovia elementtejä, joista on punottu uudenlaisehko tarina. Elokuva on energinen ja viihdyttävä. Toisaalta Guy Ritchie toistaa jälleen kerran samat vanhat temppunsa ja tarina on rakennettu samoista muoteista kuin miehen aiemmat elokuvat. Mukavaa fantasialla maustettua toimintaa ja ihan kelpo kesäelokuva. Kurikassakin varmasti yllätytään, että jatkoa tuskin tulee, eikä elokuva toisaalta sellaiselle jättänytkään kovin isoa ovea auki.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 7

Näyttely 6,5
Audiovisuaalinen elämys 8,5

Juoni/käsikirjoitus 6
Uudelleenkatseluarvo 6
Viihde 7

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: Snatch - Hävyttömät, Excalibur, King Arthur, Monty Pythonin hullu maailma, Camelot