Spider-Man: Homecoming (2017) - Arvostelu

Genre: Toimintakomedia

Ohjaus: John Watts on ohjaajana tuore ja tuntematon nimi, sillä hän on ohjannut ja käsikirjoittanut aiemmin vain kaksi kokoillan elokuvaa. Toinen on unohdettava kauhuelokuva Clown ja viimeisin reaaliajassa tapahtuva rikoselokuva Cop Car, joka keräsi etunenässä kriitikoilta jonkin verran kiitosta. Television puolella Watts on ohjannut satiiriin keskittyvää komediasarjaa The Onion News Network.

Käsikirjoitus: Jonathan Goldstein ja John Francis Daley ovat luoneet nimeä itselleen mainioilla Kaameet pomot, sekä Loma -komedioilla.
Chris McKenna ja Erik Sommers ovat puolestaan olleet "kokoamassa" Lego Batman elokuvaa. Lisäksi McKenna on käsikirjoittanut ja tuottanut loistavaa Community sitcomia ja Sommersilta löytyy historiastaan animoitu sitcom American Dad.
Christopher Ford ja ohjaaja-käsikirjoittaja Watts ovat tehneet yhteistyötä kaikissa ohjaajan aiemmissa elokuvissa. Lisäksi Ford on ollut käsikirjoittamassa uniikkia Robot & Frank -rikoskomediaa, jossa vanha jalokivivaras saa lahjaksi pojaltaan hovimestarirobotin.

Päätähdet: Tom Holland on nimikkoroolissa energisenä teini-ikäisenä Hämähäkki...poikana. Hämis vakuutti Iron Manin Captain America: Civil War -elokuvan tapahtumissa, mutta ei riittävästi. Hämiksestä ei tullut Avengeria, vaan hän elelee edelleen May-tätinsä luona Queensissa. Lukioelämä Peter Parkerina tuntuu tälläisen seikkailun jälkeen tylsältä. Niinpä Hämis viettää valtaosan ajastaan taistellen kotikulmiensa rikollisuutta vastaan terästääkseen taitojaan ja odotellen Avengerseiltä uutta mahdollisuutta.
Michael Keaton näyttelee Adrian Toomesia, joka tunnetaan myös nimellä Vulture. Hän on pikkurikollinen, joka on valtion palkkaamana alihankkijana kerännyt talteen Avengers-taisteluiden jälkeenjättämää romua. Mutta Toomes on vetänyt välistä muokaten osan alienteknologiasta omaan käyttöönsä ja myyden osan mustassa pörssissä.
Jacob Batalon on Peter Parkerin paras ja ainoa ystävä, Ned. Hän on suuri ja suulas Avengers-fani, joka Peterin tavoin on epäsuosittu koulussa. Kyseessä on komedinen sidekick -rooli.
Robert Downey jr. on tietenkin Iron Man, joka yrittää kiireidensä keskellä toimia jossain määrin isällisessä roolissa nuorelle Peterille. Kyseinen rooli ei tietenkään tule alkuunkaan luonnollisesti playboymaiselle ja itsekkäälle Tony Starkille.
John Favreau esittää Happy Hogania, joka on periaatteessa Tony Starkin henkivartija ja ykkösmies. Hänen epäkiitollisena tehtävänään on olla Avengersien yhdyshenkilö Hämähäkkimiehelle/Peter Parkerille. Eli olipa ongelma mikä tahansa, soita Happylle. Mitä nyt Peter Parkerin vahtiminen olisi ehdottomasti kokopäivätyö.
Laura Harrier näyttelee lukion viimeisellä olevaa suosittua Liziä, joka on pari vuotta nuoremman Peterin salainen ihastus.

Sisältää kaksi lopputekstikohtausta.

"Can't you just be a friendly neighborhood Spider-Man?"

2000-luvun alussa Spiderman oli sarjakuvaelokuvien johtotähti. Sam Raimin ohjaamat elokuvat olivat kaikkea mitä fanit uskalsivat toivoa. Kaksi ensimmäistä osaa keräsivät yhteensä viisi Oscar-ehdokkuutta, joista takanreunukselle tarttui yksi pysti. Sitten tuli heikko kolmasosa, joka yritti olla draamansa puolesta piirun verran liian kunnianhimoinen ja änki sisuksiinsa liikaa tavaraa. Se isku laittoi Spidermanin katkolle kunnes 2012 dollarinkuvat silmissä kaikki päätettiin aloittaa alusta The Amazing Spidermanin myötä ja valitettavasti tätä pakkopullaa seurasi myöskin jatko-osa. En tiedä oliko tekijöillä tuossa vaiheessa tarkoitustakaan liittää Spidermania Marvelin universumiin. Vaikka toisessa tulemisessa oli kaksi tulevaa Oscar-voittajaa pääosissa, niin se ei toiminut millään tasolla. Se oli yksinkertaisesti summaten väsynyt yritys.

Sen sijaan tämä kolmas tuleminen on neroutta. Yleisön skeptisyyden tietäen uusi hämis istutetaan ensin mukaan suuresti odotettuun Captain America: Civil Wariin ja kun energinen teinihämis on siellä varastanut jokaisen kohtauksen, niin vasta sen perään tuutataan ulos Spider-Man: Homecoming. Ja mikä parasta, tämä kolmas hämisversio ei kerro kolmatta kertaa sitä tavanomaista tarinaa siitä, miten Peter Parkerista tuli Spiderman. Oikeastaan ainoat ilmassa olevat uhkakuvat liittyivät siihen, miten parikymppinen brittinäyttelijä Tom Holland pystyy kantamaan omaa elokuvaansa ja miten Spidermanin energinen ja komedinen tyyli toimii läpi koko elokuvan kääntymättä itseään vastaan.

Huoli pois, sillä Spider.Man: Homecoming on virkistävä ja jalat maassa oleva supersankarielokuva. Se talsii Deadpoolin, Guardians of the Galaxyn ja Doctor Strangen viitoittamia teitä, eli komedia on vahvasti läsnä joka käänteessä. Tosin hommaa ei lyödä yhtä ankarasti läskiksi kuin Deadpoolissa, vaan samoin kuin noissa kahdessa jälkimmäisessä esimerkissä, niin tietynlainen draama onnistuu myös säilymään läsnä. Esimerkiksi Peter Parkerin ja Adrian Toomesin välinen kohtaus nostatti niskakarvat pystyyn sisältäen valioluokan näyttelyä. Se on elokuvan ehdoton tähtihetki, joka kelpaa vaikka leikata leffasta irti ja esitellä ihan sellaisenaan. Kiehtova sekoitus vähäeleistä draamaa, jota hetkittäin ryyditetään farssimaisin elein.

Kerrankin maailma ei ole uhattuna ja toimintakohtauksetkin ovat Marvelin supersankarielokuvaksi jopa tyylikkään hillittyjä. Vitsejä lentää iskujen välissä ja kokematon pääsankarimme joutuu ponnistelemaan jo pelkästään neljän hengen pankkiryöstöporukkaa vastaan. Elokuva seisoo omilla jaloillaan ja on kyse yksinomaan Spidermanista, sekä tästä nimenomaisesta hetkestä. Ruutua ei ole ahdettu täyteen supersankareilla, joilla kaikilla olisi oma tarinansa kuljetettavanaan, minkä lisäksi pitäisi vielä pohjustaa kunkin supersankarin tulevia omia elokuvia. Täten on saatu punoa rauhassa yksi herkullinen ja hauska tarina, jonka palaset loksahtelevat yhteen tyylillä ja uskottavasti.

Kuten jo nimestä voi päätellä, elokuvan supersankariasun alta paljastuu high school -draama. Nuori lukiolaispoika yrittää saada selkoa ympärillään olevasta maailmasta ja omasta roolistaan sen suuressa koneistossa. Tom Hollandin Peter Parker on täysin hukassa ja tyystin vailla minkäänlaista itsevarmuutta. Hän on lätkässä itseään vanhempaan tyttöön, mutta ei uskalla ilmaista kiintymystään. Mutta kun Peter pukee päälleen Hämähäkkimiehen asun, ei hänen itseluottamuksellaan ole rajoja. Hämähäkkimiehenä hän muuttuu voittamattomaksi, hänellä on tarkoitus, hän on ihailtu. Taviksena hän on Penis Parkeriksi nimitelty epäsuosittu nörtti, jonka elämä on tyhjää, näkymätöntä ja merkityksetöntä. Joten onko mikään ihme, että tämä nuori poika haluaa olla Hämähäkkimies, ei Peter Parker. Tarinan edetessä Peter kuitenkin oppii sen perinteisen, eli miten sankaruus kumpuaa sisältä.

Michael Keatonin roolisuoritus on elokuvan paras. Hänen Toomesinsa on täydellinen yhdistelmä tavallista tallaajaa ja ironiaa, omaten juuri sopivan ripauksen uhkaavuutta. Kyseessä on supersankarielokuvalle äärimmäisen harvinainen pahis, sillä Toomesista löytyy syvyyttä, ihmisyyttä ja hänen tekonsa, sekä moraalinsa roikkuvat suurimmilta osin harmaalla alueella. Hän on tavallinen työläinen, joka haluaa elättää perheensä. Hän omaa näin suomalaisittain katseltuna sitä perinteistä herravihaa halveksien paitsi auktoriteetteja, myös leveästi ja huolettomasti elävää eliittiä, jota Tony Stark luonnollisestikin edustaa.

Tom Holland ei jää pekkaa pahemmaksi. Ensinnäkin hän on ensimmäisen Spiderman, joka näyttää ulkonäkönsä puolesta teini-ikäiseltä. Tobey Maguire ja Andrew Garfield olivat lähemmäs 30-vuotiaita rooleissaan Hollandin ollessa vasta 21v. Jo Captain America: Civil War osoitti Hollandin hallitsevan fyysisen komedian ja tietynlaisen teini-ikäiselle ominaisen kömpelyyden. Nyt selvisi, että ne jaksavat hekotuttaa ja kantavat myös kaksituntisen elokuvan. Etenkin kun Holland tuo vielä sopivan ripauksen haavoittuvuutta, mikä antaa katsojalle aiheen jännittää Peter Parkerin kohtalon ohella Spidermanin ensimmäisiä askelia rikostentorjujana. Täytyy myöskin mainita erikseen uusi löytö Jacob Batalon, joka onnistuu kliseisestä roolistaan huolimatta olemaan hauska ja pidettävä. Hetkittäin Holland ja Batalon tuntuvat jopa olevan kuin Michael Cera ja Jonah Hill Superbadista.

Käsikirjoitus on hieno ja se on ottanut myös lukuisia pieniä yksityiskohtia huomioon. Vulture on esimerkiksi täydellinen vastus Spidermanille, sillä molemmat ottavat ensiaskeliaan supersankarien maailmassa ollen pikkutekijöitä. Mikäli Vulturesta olisi luotu yhtään uhkaavampi, niin siinä tapauksessa luonnollisesti Iron Man itse pysäyttäisi hänet. Lisäksi maailma vaikuttaa eläväiseltä. Jälkimmäistä faktaa alleviivataan jo elokuvan ekan puolituntisen ohella tietoisesti kun Peter ja Ned kulkevat tuhoutuneen rakennuksen ohi, jonka poliisi on eristänyt. Sama rakennus oli tuhoutunut Hämähäkkimiehen ja rikollisten välisessä myllytyksessä edeltävänä yönä. Peter Parkerin sisältävät kohtaukset sisältyvät valtaosin joko tämän kotiin, tai kouluun. Mikä kuulostaa ihan luonnolliselta jossain määrin syrjäytyneelle teinille. Koulu ja sen meininki vaikuttavat uskottavalta amerikkalaiselta koululta, sellaisesta saa kuvan vaikkapa katsomalla mainiota Freaks and Geeks -sarjaa. Monet nuoret näyttelijät tekevät vahvan pikkuroolin kylväen kiinnostavia siemeniä mahdollisia jatko-osia varten. Lisäksi teoilla on välittömät seurauksensa, joita ei ohiteta olankohautuksella. Et lintsaa tunnilta toistuvasti joutumatta kuulustelun kautta jälki-istuntoon, tai tee pahoja ohareita jollekin ja saa välittömästi anteeksi.

Komedian parista tuleva ohjaaja John Watts ei ehkä tarjoa teknisesti mitään tajunnanräjäyttävää, mutta hänellä on ollut silmää tehdä elokuvan tapahtumista vähemmän kiiltokuvamaisia kuin supersankarigenressä on yleensä tapana. New York näyttää kohtuu likaiselta ja ahtaalta betonisokkelolta. Jenkkihistoria vastaanottaa pientä kritiikkiä. Toimintakohtauksissa on pysytelty pienessä mittakaavassa kuten aloittelevalle supersankarille sopii ja sitä lisäviihdettä näihin kohtauksiin on haettu komedian, eikä räjähdysten ja raunioiden parista. On hämmentävää kuinka hyvin tämä elokuva onnistuu operoimaan supersankarielokuvien muotin sisällä välttäen lähes kaikki puhkikulutetut kliseet. Kuten vaikkapa nykyään vallalla oleva trendi, jossa nyyhkitään supersankaritaisteluiden luomille sivullisille uhreille ja pohditaan oman käden oikeuteen liittyviä moninaisia ongelmia.

Kolmas kerta toden sanoo. Spider-Man: Homecoming on nimensä mukaisesti paluu aikaan, jolloin sarjakuvaelokuvat keskittyivät siihen, miten mahtavaa on olla supersankari.

Odotukset, vangitsevuus ja teema 8,5

Näyttely 8,5
Audiovisuaalinen elämys 8

Juoni/käsikirjoitus 8,5
Uudelleenkatseluarvo 7,5
Viihde 9

★★★★☆

IMDB

Katsomisvinkit: Freaks and Geeks, College, The Girl Who Lept Through Time, Täällä taas, Kick-Ass, Delirious, Summer Wars, Defendor, Pieni suuri mies