Breathe (2017) - Arvostelu

Genre: Draama / Henkilökuva
Ohjaus: Andy Serkis
Käsikirjoitus: William Nicholson
Päätähdet: Andrew Garfield, Claire Foy, Tom Hollander, Hugh Bonneville
Kesto: 118 min.

"Let me die".

Breathe on oodi elämälle ja se kuuluu sarjaan elokuvia, joiden parissa tulee naurettua ja itkettyä. Kyseessä on tositarina polioon 1950-luvun lopun Englannissa sairastuvasta Robin Cavendishista (Garfield), joka vammautuu kaulasta alaspäin ja menettää elämänilonsa. Mutta päättäväinen vaimo, Diana (Foy), ei anna hänen luovuttaa ja kannustavan lähipiirinsä avittamana Robin alkaa jälleen pikkuhiljaa löytää iloa vastoinkäymisten keskellä.

Kyseessä on näyttelijänä, sekä liiketunnistenäyttelyn mestarina tunnetun Andy Serkisin ensimmäinen elokuva. Aiemmin hän on toiminut esimerkiksi Peter Jacksonin Hobitti-elokuvissa kakkoskameraryhmän ohjaajana, sekä ohjannut ja konsultoinut erinäisissä elokuvissa liikkeentunnistuksen kautta näytteleviä näyttelijöitä. Serkisin ohjauksesta päästään nauttimaan uudelleen jo 2018 ilmestyvän, jälleen yhden, Viidakkokirjan filmatisoinnin myötä. Käsikirjoitus taas on lähtöisin kaksinkertaisen Oscar-voittajan, William Nicholsonin kynästä. Ehdokkuudet myönnettiin elokuvista Gladiaattori, sekä Shadowlands, joista jälkimmäisen elokuvan pohjana olevan romaani on myös Nicholsonin kirjoittama. Nicholsonin tuotreimpiin töihin kuuluvat esimerkiksi parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaana ollut musikaali Les Miserable, pukudraama Elisabet - kultainen aika ja lisäksi viihdyttävä tositarina vuorikiipeilijöistä, Everest.

Näyttelijöiden suhteen Serkisilla on käsissään todella vahva kokoonpano. Robin Cavendishia esittävä Andrew Garfield oli viime vuonna Oscar-ehdokkaana loistavasta pääroolistaan Hacksaw Ridgen pasifistisotilaana. Diana Cavendishia esittävää Claire Foyta varmaankin voisi rohjeta edelleen tituleerata yhdeksi Britannian suurimmista salaisuuksista. Hän tähdittää briljanttia ja useita palkintoja kahminutta The Crown tv-sarjaa, joka kertoo Britannian nykyisestä kuningattaresta. Pääkaksikon lisäksi ruudulta löytyy vielä tuplaroolia Dianan kaksoisveljinä esittävä Tom Hollander ja Hugh Bonneville taas tekee pikkuroolin Cavendishien lähipiiriin kuuluvana keksijänä, joka tulee helpottaneeksi Robinin elämää.

Elokuva alkaa tietenkin Robinin ja Dianan ensitapaamisella, jonka ohessa luodaan kuvaa Robin Cavendishin vauhdikkaasta ja jopa hieman playboymaisesta elämästä. Hän on jossain määrin varakas bisnesmies, joka ajelee avoautolla, on erittäin urheilullinen ja nauttii naisten huomiosta. Robin siis vaikuttaa kaverilta, joka osaa ottaa ilon irti elämästään ja viettää varsin lennokasta elämää. Eräissä juhlissa Robin sitten iskee silmänsä Dianaan, joka taas vastaavasti nauttii miesten huomiosta, mutta kukaan ei ole vielä tähän saakka onnistunut valloittamaan hänen sydäntään. Kaksikko kutakuinkin rakastuu toisiinsa ensisilmäyksellä.

Tämä elokuvan alku on hieman hapuileva ja Serkis tekee virheen, kun hän hyppää tulevan pariskunnan kosiskeluvaiheen yli. Kuin pikakelauksella pari on naimisissa, vaimo paksuna ja Robin on onnensa kukkuloilla. Katsoja ei ehdi kunnolla tutustua tähän kaksikkoon ja nauttia heidän onnestaan ennen vääjäämätöntä tragediaa. Täten myöskään Robinin äkkinäinen sairastuminen ei herätä vielä mitään järin suuria tunneskaaloja. Se tapahtuu aivan elokuvan alussa, jolloin Robin on tämän vaillinaisen alun vuoksi vielä katsojalle vieras.

On nostettava hattua siitä, ettei Breathe ole lähtenyt hyppäämään päähenkilönsä tilanteen epämiellyttävien asioiden ohi. Polio halvaannuttaa Robinin siinä määrin, ettei hän kykene liikuttamaan kuin kasvojaan ja nielemään. Hänen karu kohtalonsa on olla täysin kahlittuna sairaalasänkyyn ja hengityksestä vastaa kone. Mikäli tämä kone lakkaa toimimasta, niin viikatemies korjaa potilaan kahdessa minuutissa. Sairautensa alussa Robin on täysin luovuttanut ja anelee olemattomalla äänellä läheisiltään, että nämä antaisivat hänen kuolla, jolloin kaikkien olisi helpompi olla. Masentuneen Robinin oloa ei todellakaan myöskään auta papin väsynyt litania siitä, miten kaikki on osa herran suunnitelmaa. Robin ei kertakaikkiaan kestä nähdä kun hänen vaimonsa jossain vaiheessa jättää hänet, eikä hän vastaavasti halua pilata Dianan elämää olemalla taakaksi. Sitäpaitsi miten Diana voisi enää rakastaa hänen kaltaistaan ihmistä?

Sisukas Diana ei aio kuunnella tälläistä itsesääliä ja hänen voisi sanoa estävän omalla tahdonvoimallaan, sekä asenteellaan miestään luovuttamasta. Pikkuhiljaa pariskunta alkaa löytää jälleen yhteistä säveltä ja he alkavat harrastaa pikimustaa huumoria vitsaillen rankasta tilanteestaan. Pitkässä juoksussa Robin hyväksyy tilanteensa ja huomaa, että kaikesta huolimatta elämällä on hänelle vielä jotakin tarjottavaa. Sairaalassa hän ei kuitenkaan haluaa enää olla, vaikka tuohon aikaan olikin tapana, että sairaat ja poikkeavat ihmiset pidettiin piilossa kotona, sairaaloissa, tai laitoksissa. Tätä ajan henkeä hönkii vahviten sairaalan ylilääkäri Entwistle, joka vihaa olla väärässä ja ei liiemmin välitä potilaansa elämänlaadusta. Tärkeintä on ilmeisesti, että potilas pysyy hengissä.

Kotona potilaan elämänilo kuitenkin palaa lopullisesti ja siellä Robin saa myös idean, jonka hänen keksijäystävänsä toteuttaa käytännössä. Tämä idea tulee parantamaan paitsi Robinin, myös lukuisten muiden elämää. Kyseinen merkittävä keksintö on pyörätuoli, jossa on akulla toimiva hengityskone ja täten potilas on jälleen vapaa viettämään niin normaalia elämää kuin mahdollista.

Elokuvan alussa Robinin lennokasta elämää kuvataan jokseenkin laajoista kuvakulmista ja ennen kaikkea kuvissa on aina paljon tilaa, voisiko jopa sanoa vapautta. Sairastumisen jälkeen kuva siirtyy todella lähelle hahmoja ja pitkän aikaa tarjolla on pelkästään lähi- ja puolilähikuvia, mikä viestii tietynlaisesta ahdistuksesta, ahtaudesta ja vankilasta. Pyörätuolin tultua mukaan kuvioihin kuvaustyyli palaa kutakuinkin normaaliksi ja kuviin alkaa taas löytyä tilaa. Se on tosin vielä mainittava, että kun on kyse esikoisohjauksesta, niin mitään pitkiä ja monimutkaisia useamman ihmisen kohtauksia ruudulla ei juurikaan näy. Kuitenkin tuollaiset pidemmät otokset olisivat vielä vähän lisänneet esimerkiksi sairaalakohtauksissa ajan pysähtyneisyyden tuntua.

Garfieldin roolisuoritus on erittäin hyvä, eikä tässä vähempää odotettukaan. Haaste on varmasti ollut houkutteleva, kun hänen hahmonsa pystyy ilmaisemaan itseään vain kasvoillaan. Myöhemmin hänen puhekykynsä palaa, mutta jokaisen äänteen tuottaminen vaatii työtä. Rankimpina hetkinään Garfield tuntuu katsovan silmillään toiseen ulottuvuuteen. Ja vastaavasti taas Robinin leveä ja elämäniloa henkivä hymy on jotain, joka nostaa välittömästi katsojankin suupielet ylöspäin. Elokuva ei ole myöskään unohtanut sitä yksityiskohtaa, että unissaan Robin tietenkin elää vielä vanhaa elämäänsä. Kun tuohon kerran ohimennen tartuttiin, niin siitä olisi saanut repiä irti jotain konkreettisempaa ainesta tarinaan. Nyt se oli vähän kuin vain irrallinen muistutus.

Ja vaikka tässä on Robinista tullut jauhettua, niin mielestäni elokuva nostaa ansaitusti Dianan roolin tässä kaikessa keskiöön. Diana jaksaa rakastaa ja hoivata miestään kellon ympäri. Kuten siippa leukailee: "Helppohan minun on tässä istua, kun sinä teet kaiken työn". Elokuva juhlistaa tasapäisesti potilaan ja hänen lähimmäistensä vahvuutta.

Elokuva etsii ensimmäisen kolmanneksen aika vahvasti oikeanlaista rytmiä ja tunnelmaa, mutta hapuilevan aloituksen jälkeen palaset loksahtavat kohdilleen ja tarina alkaa kulkea vallan mukavasti. Kyseessä on tunteiden vuoristorata, minkä jo elokuvan musiikkikin kertoo. Välillä on herkkää ja tunteikasta piano- ja viulumusiikkia voimistamassa katsojan tunteita. Kaikkein dramaattisimmissa ja epätoivoisimmissa tilanteissa ei kuulu mitään, vaan kuvan karuus saa puhutella yleisöä aivan yksikseen.

Breathe on elokuva, joka tarjoaa tunteita laidasta laitaan. Välillä nauretaan ja välillä itketään. Ehkäpä hetkittäin elokuva syyllistyy jopa liikaakin yrittämään vääntämään irti katsojastaan kyyneleitä teknisiin keinoihin nojaten, eikä tarinaansa luottaen. Lopulta sieltä kuitenkin pääsi allekirjoittaneeltakin pari karkaamaan. Kaikkinensa elokuva on karheista reunoistaan huolimatta kuitenkin positiivinen yllätys ja vastasi ainakin omiin odotuksiini elämänmakuisesta ja inspiroivasta elokuvasta.

★★★☆☆

IMDB | Vanhoja arvosteluja

Katsomisvinkit: Kaiken teoria, Perhonen lasikuvussa, Koskemattomat, The Fundamentals of Caring, Sotilaspoika, Luihin ja ytimiin, Kerro minulle jotain hyvää