Tuntematon sotilas (2017) - Arvostelu

Genre: Sota / Draama
Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Louhimies, Jari Olavi Rantala
Päätähdet: Eero Aho, Jussi Vatanen, Aku Hirviniemi, Hannes Suominen
Kesto: 180 min.

"Ny mie sit lähen."

On aika mielenkiintoinen tunne lähteä kirjoittamaan elokuvasta, jonka valtaosa suomalaisista tuntee paljon minua paremmin. Tuntematon sotilas on suoranainen instituutio, jonka suosioon ja säilyvyyteen on osaltaan suuresti vaikuttanut siitä filmatisoidut kaksi kotimaista klassikkoelokuvaa. Näistä Edvin Laineen versiota on esitetty uskollisesti 2000-luvulla jokaisena itsenäisyyspäivänä, mikä on ollut omiaan muistuttamaan sekä sodan kauheudesta, että suomalaisen kielen kauneudesta.

Olen nähnyt Laineen alkuperäisen version kerran kokonaisuudessaan ja useamman kerran sieltä täältä. Kirjana Tuntematon sotilas luetettiin lukiossa ja tällöin piti lisäksi muistaakseni kirjoittaa kattava henkilökuvaus kolmesta kirjan hahmosta. Sotaromaania en ole fyysisenä painoksena nähnytkään, enkä ole myöskään Mollbergin realistisemmaksi kuvailtua toista elokuvaversiota nähnyt. Osasyy siihen toki on, että elokuvaa on näytetty niin harvakseltaan töllöttimestä. Sivuhuomiona mainiten Ylelle on luvassa kovat katsojaluvut kun esimerkiksi alkuperäisen version taas itsenäisyyspäivänä näyttävät. Tuskin olen ainoa, joka tämän uusimman innoittamana aikoo jälleen kerran fiilistellä alkuperäisen läpi.

Edvin Laineen alkuperäinen tuotanto on Suomen elokuvahistorian tuottavin ja katsotuin elokuva. Se ilmestyi vain vuosi romaanin julkaisun jälkeen ja Linna kirjoitti jokaiselle näyttelijälle lyhyen luonnehdinnan roolihahmostaan. Tuntematon sotilas oli SF-elokuvalle ominaisesti ehkäpä ennen kaikkea veijarimainen komedia, jossa hilpeys mahdollisesti ylikorostui suhteessa sodan kauhuihin. Jos nyt siis jotain pitää kritisoida ja tämäkin tulee arasti utuisten muistikuvien perusteella. Rauni Mollbergin versiossa taas kävi ymmärrykseni mukaan vähän päinvastoin ja kirjan huumori pääsi vähän unohtumaan. Tämän kolmannen version osalta voineekin todeta, että nyt nämä kaksi olennaista elementtiä ovat mukavasti tasapainossa.

Kolmas Tuntematon sotilas on siis periaatteessa kahden ensimmäisen version risteytys, jossa päähenkilöitä on pyritty inhimillistämään vieläkin enemmän. Mukana on useita lyhyitä kohtauksia, jotka näyttävät konkreettisesti minkä puolesta taistellaan ja uhraudutaan. Millaisen elämän sotilaat joutuivat jättämään taakseen velvollisuuden kutsuessa. Näitä miehiä on sitten moneen lähtöön ja osaltaan näytetään samalla myös uhrauksia, joita kotirintamalle jääneet joutuvat tekemään. Koskelalla vanha äitimuori istuu yksin keinutuolissa ja pöydällä seisovat kuvat hänen kolmesta pojastaan sotilasasussa. Näistä kahden kuvan päällä lepää sururisti. Olikohan Hietanen, joka istuu lomalla kotonaan univormu päällä ruokapöydässä ja hänen takanaan seisovat hiljaa isä, sekä äiti. Samanaikaisesti ylpeinä ja pelokkaina tietäen, että tämä voi olla viimeinen kerta kun näkevät pojan elossa. Nämä kotirintamakohtaukset ovat hyvin lyhyitä, mutta näitä ja kenties pois jääneitä ikonisia kohtauksia saatetaan vielä nähdä tuntia pidemmässä tv-versiossa.

Eniten tunnetta ainakin itsessäni väänsi elokuvan lopun kuvien ohella esiin joulunvietto. Tätä ennen oli näytetty kuinka lomalla kotona käynyt Rokka oli lähdössä takaisin rintamalle. Mies seisoi ovensuussa kasvot ovea kohti ja totesi vain tunteettoman tasaisella äänellä vaimolleen, että ny mie sit lähren. Siinä kaikki ja taaksepäin Rokka ei enää katsonut... Ei todennäköisesti pystynyt. Jouluna sitten Rokan Antti istuskeli yksin omassa nurkassaan asemasotavaiheessa ja käsissä miehellä oli kotoa tullut kirje. Katse oli tyhjä ja ajatukset olivat kotona. Tähän kohtaan oli oivaltavasti leikelty ristiin Rokan perheen yhtä alavireinen joulunvietto, jossa ei ollut kystä kyllä ja pöydän päässä kummitteli yksi paikka tyhjänä.

Toinen minussa resonoinut kohtaus olikin sitten jo tutumpi. Koskelan otettua kuppia joukkueensa kanssa, hän saapuu viittä vaille nelivedolla upseeritupaan, jossa yksi natsamies on nielaissut sankarimyytin koukkuineen päivineen. Siellä se kaveri hoilaa tuvassa kuolemankaipuulta löyhkäävää sankarilaulua, joka on kuin Goebbelsin kynästä lähtöisin. Olisiko ollutkin jokin saksalainen propagandalaulu, mutta vain suomennettuna. Koskelahan reagoi tuohon inhotukseen ja laittoi myllyt käyntiin.

On todettava, että Louhimies ja kumppanit ovat saaneet hyvää jälkeä aikaiseksi 7 miljoonan euron budjetilla. Ei tarvitse punastella Hollywoodin isomman budjetin sotatuotantojen rinnalla. Sotakohtausten uskottavuus on ollut tietenkin tärkeää, sillä niitä riittää kun elokuva rintamalle sijoittuu. Taistelukohtauksia on pääosin kuvattu käsivaralla sotilaita takaapäin seuraten, minkä avulla katsoja saadaan tuotua dokumenttimaisesti mukaan luotisateen ja toiminnan keskiöön. Kamerakin jopa tärisee räjähdysten mukana. Näitä realistisen makuisia otoksia tosin välillä seuraa turhan poseeraavia lähikuvia, joissa sotilaita kuvataan edestäpäin, mikä sitten taas ristiriitaisesti rikkoo realismin illuusion ja katsoja muistaa jälleen katsovansa pelkkää elokuvaa. Osa kuvista myös vaikuttaa turhan irrallisilta ja sellainen isomman kokonaisuuden taistelun, ja maailma fiilis jää saavuttamatta.

Louhimiehen Tuntematon sotilas tarjoaa turhan monta dramaattisesti maustettua kuolemaa lähikuvassa kuin alleviivattuna, mikä alkaa loppua kohti jo väsyttää. Se toki osaltaan viestii, kuinka elämää sykkinyt toveri saattaa silmänräpäystä myöhemmin olla enää tyhjä kuori. Sodassa elämän ja kuoleman ero on hiuksenhieno kuten teinipoppari Robinin tottelevainen, mutta turhan innokas Hauhia saa huomata.

Pirkka-Pekka Petelius muuten tekee pienen, mutta ilahduttavan osuvan roolin kapteeni Kaarnana. "No niin pojat, eiköhän mennä tämän suon yli niin että heilahtaa". Ei se vieläkään onnistunut. Kyseessä oli kuitenkin ilahduttava soihdunvaihto uudelle sukupolvelle niin elokuvassa kuin oikeastikin. Lammio ottaa konekiväärikomppanian komentajuuden ja Mollbergin versiossa Hietasta näytellyt Petelius taas poistuu antaen tietä uusille näyttelijöille. Aku Hirviniemihän oli koomikkona haettu Hietasen rooliin ja kyllähän hän siellä muiden mukana kutakuinkin menee.

Katkonaista ja hyppivää tarinaa, josta jo Edvin Laineen versiota muuten kritisoitiin aikalaisarvioissa,  kuljetetaan eteenpäin melko selvillä siirtymäkohtauksilla. Niissä näytetään esimerkiksi metsässä kaiken sodan keskellä edelleen vellovaa erinäistä elämää ja luonnon kauneutta. Ne näyttävät miten maailma ei ole pysähtynyt ja kenties ehdottavat sodan olevan luonnoton tila, joka on jostain kumman syystä rakentunut eliöistä olennaiseksi osaksi ainoastaan ihmisen dna:ta. Kaikki muut elävät luonnollisessa harmoniassa ja sitten on ihminen, joka ajautuu jatkuvasti konflikteihin ja kylvää tuhoa ympärilleen. Tämähän noudattelee Veteen piirretyn viivan luomaa mallia, mutta loppukädessä Louhimies ei kuitenkaan lähde ajamaan näillä tarinaan mitään suurempaa tematiikkaa, vaan niitä käytetään etunenässä kietomaan muutoin irrallisia kohtauksia yhteen.

Elokuva näyttelee myös melko kaunistelemattomasti ja kirjalle uskollisesti suomalaisten touhuja vallatussa Petroskoissa. Eikös se ollut suomalaisille uusi tilanne lähteä hyökkäämään ja nyt sitten oli vallattu viholliselle kuulunut suuri kaupunki. Saavutusta juhlistettiin tietenkin viinalla ja naisilla. Kenties tätä silmällä pitäen Rahikainen ei ole samanlainen "lunki pinnari" ja vekkuli kauppa- sekä naistenmies, kuten Linna häntä kirjassaan luonnehti. Andrei Alen esittää Rahikaisen melko jäykkänä ja epämiellyttävänä henkilönä. Petroskoissa hän toimii parittajana hyödyntäen nälästä kärsinyttä väestöä. Tähän ei kai sitten uskallettu luoda ristiriitaa esittämällä Rahikainen noin muuten ihan mukavan oloisena miehenä. Jostain kuitenkin muistelisin lukeneeni, että tälläiseen toimintaan Rahikaisen osalta viitattiin ohimennen sivulauseessa Linnankin kirjassa.

Kolmas filmatisointi Tuntemattomasta sotilaasta alkaa kaikkinensa hyvinkin tahmaisesti ja jopa vaivaannuttavasti. Alun Rokan ja Sudentassun viattomuudella kuorrutetun nuoruuden uintikohtauksen jälkeen, joka osin myös viittaa elokuvan myöhempään keskusteluun ihmisen alkuperästä, seuraa paljon aiemmista osista tuttuja kohtauksia uskollisesti sanasta sanaan toteutettuna. Pienen alkujäykkyyden jälkeen elokuva kuitenkin lähtee rullaamaan ja ainakin vähän kokemattomamman Tuntemattomien katsojan, kuten minun, silmissä se alkaa seisoa kutakuinkin omilla jaloillaan.

Silti elokuvassa tuntui olevan paljon lähes sanasta sanaan samoja kohtauksia, joskin Lehdon kovennetun ohella tästä puuttui myös krapulainen suolasilakka -kohtaus. Mutta joukossa on mausteena uusia ja erilaisiakin kohtauksia. Toki juonen osalta elokuva ei pääse ymmärrettävästikään yllättämään, mutta eritoten lopun perääntymisvaiheen epätoivon värittämät kohtaukset ovat voimakkaita. Samoin kotirintaman kautta saatiin viestittyä myös koko Suomen hiljalleen kasvava väsyminen, turhautuminen ja epätoivo valloillaan olevaan sotatilanteeseen.

Teknisiltä avuiltaan elokuva on todennäköisesti parasta, mitä Suomessa saadaan loihdittua ja budjettikin on kotimaiselle elokuvalle poikkeuksellisen suuri. Mutta yksi helmasynti tässä on läsnä. Nimittäin dialogista ei hetkittäin yksinkertaisesti saa selvää, vaikka näyttelijän äänen kuuleekin hyvin. Näitä tälläisiä hetkiä on yllättävän monta ja herää kysymys, miksi tuollaista on päästetty läpi. Toki nykykatsoja ei ole enää näin paksuihin murteisiin tottunut kun niitä harvoin enää missään kuulee, mutta mielestäni tästä ei ollut omalla kohdallani kuitenkaan kyse. Alkuperäisessä Tuntemattomassa en saanut hetkittäin murteista selvää, tässä en saanut puheesta selvää. Kohtausten äänimaailma on myös taas sen verran laaja, että tuleva dvd-julkaisu ja televisioesitykset hirvittävät jo valmiiksi. Kotimaisia elokuvia joutuu turhan usein kaukosäädin kädessä katsomaan. Volyymiä dialogiosuuksille lisää ja sitten kun tulee musiikkia, niin on pakko pienentää.

Jussi Vatanen on vänrikki Koskelana todella loistava. Häneen oikeastaan koko suomalainen sotilas henkilöityy. Hän on täällä sotimassa kun hänet on kerran tänne määrätty, mutta ei ole mukana kuitenkaan vastentahtoisesti ja siinä on vissi ero. Koskela tekee mitä pitää täyttäen velvollisuutensa, eikä nosta siitä sen suurempaa numeroa. Ei kai siitä pakko nauttia ole, vaikka Suomen puolesta taistellaankin.

Lehdon rooliin on löydetty Åke Lindmania muistuttava Severi Saarinen, mutta Lehto ja hänen vastaparinsa Riitaoja on jätetty harmittavan olemattomiin rooleihin. Samoin Samuli Vauramon esittämä Lammio jää pelkäksi yksiulotteiseksi tärkeilijäksi, vailla sen kummempaa syvyyttä ja läsnäoloa. Alkuperäisessä materiaalissahan juuri Lammiota oli kiittäminen siitä, että tässä monenkirjavassa konekiväärikomppanissa oli niin vahva yhteishenki. Pikkutarkka ja ihmissuhdetaitoja tyystin vailla oleva Lammio kun kävi tasaisesti kaikkien hermoille. Nyt hän asettuu napit vastakkain enää lähinnä Rokan kanssa.

Rokasta taasen on louhittu kolmannen filmatisoinnin keskushenkilö, jonka kautta katsoja pääosin elokuvan tapahtumat elää ja näkee. Tähän kun lisätään vielä se, että Reino Tolvasen suoritus alkuperäisessä on ikoninen, niin näyttelijöiden saralla kovin haaste oli Rokkaa näyttelevällä Eero Aholla. Etenkin kun Rokka on pieni ja tummatukkainen sisupussi, siinä missä Aho on vaalea jättiläinen. Mutta Aho tekee saman, minkä Paavo Liski teki ymmärtääkseni Mollbergin versiossa ja ottaa hahmon menestyksekkäästi omakseen. Kaiken lisäksi Aho tekee sen yllättävän nopeasti. Suorasukaisen tarinaniskijän ja velikullan ohella Ahon Rokka on tavallinen perheellinen maanviljelijä. Tämän valossa onkin hätkähdyttävää miten haavoittunut Rokka repeää konekiväärillä ampuessaan Rambon tapaiseen raivokkaan alkukantaiseen ja mielipuoliseen huutoon. Sota tuo ihmisen hyvät ja huonot puolet esiin.

Sota myös muuttaa ihmistä. Alussa rintamalle lähdetään innolla seikkailunhalua ja intoa puhkuen, ja arvuutellaan miltähän se eksoottinen venäläinen oikein mahtaa näyttää. Sodankulun pitkittyessä alkaa kuitenkin jo Vanhalankin hymy vähäsen hyytyä. Lopulta perääntymisvaiheessa Suomen rajoja kohti vetäytyy miehiä, jotka ovat kuin varjoja entisestään. Kannettavien konekiväärien suohon upotus signaloi konekiväärikomppanialle, että tämä sota on todellakin hävitty tilanteen ollessa näin toivoton. Parasta mitä tässä enää voi itse kukin tehdä, on pysytellä hengissä. Perääntyessä joku korkea-arvoinen upseeri pyssy kädessä koittaa vielä saada pakokauhua loppumaan ja miehiä asemiin huutaen muun muuassa, ettei perääntyminen sovi suomalaisille ja hävetkää miten olette maanne pettäneet. Väinö Linnan romaani olikin aikanaan eräänlainen synninpäästö suomalaisille sotilaille kahden hävityn sodan jälkeen."Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena maaliin tuli pieni ja sisukas Suomi".

Tarjoillaan vielä omakin mielipide siihen, miksi tämä elokuva on pitänyt uudelleenfilmatisoida, kun sodista löytyisi uusiakin näkökulmia ja materiaalia käsiteltäväksi. Esimerkiksi sisällissodasta ei ole filmejä juurikaan taidettu edes tehdä? Yksinkertaisin vastaus on, että elokuva on päivitetty uusille sukupolville. Tämän päivän teknologian keskellä kasvaneiden on vaikea jaksaa keskittyä katsomaan kolmetuntista mustavalkorainaa, saati ottaa tänä 250 merkin hallitsemana aikakautena kirja käteensä. Lisäksi itseäni on tässä projektissa oikeastaan alusta asti eniten kutkuttanut se, että ulkomailla riittää aina kysyntää laadukkaalle sotaelokuvalle. Viime vuosina suomalaisia elokuvia on saatu hyvin vietyä ulkomaille, mutta sellainen potinräjäyttäjä joukosta on kuitenkin puuttunut.

Eihän tällä uudella versiolla varsinaisesti mitään erityistä sanottavaa ole. Toki elokuva tulee aina tahattomasti kertoneeksi enemmän aikakaudesta jona se on valmistettu, kuin aikakaudesta jota se käsittelee. Laineen filmatisoinnin ajan yleisöä tuskin tarvitsi muistuttaa sodan kauheudesta, kun siitä oli vierähtänyt vasta karvan yli kymmenen vuotta. Sen sijaan tässä kolmannessa filmatisoinnissa on läsnä synkkä yleisvire, jossa pyritään tuomaan esiin sodan kauheutta ja järjettömyyttä. Samalla se kuitenkin alleviivaa kunnioittaen uhrauksia, joita muutama sukupolvi takaperin itsenäisen Suomen eteen on tehty ja toivoo, ettei vastaavia uhrauksia enää ikinä jouduta tekemään.

★★★★☆

IMDB

Katsomisvinkit: 1944, Tulikärpästen hauta, Kunnian polut, Dunkirk, Lacombe Lucien, Taking Chance, Länsirintamalta ei mitään uutta