Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Idän pikajunan arvoitus (2017) - Arvostelu


Idän pikajunan arvoitus arvostelu 3

Genre: Rikos / Mysteeri
Ohjaus: Kenneth Branagh
Käsikirjoitus: Michael Green
Päätähdet: Kenneth Branagh, Penelope Cruz, Johnny Depp, Judi Dench, Daisy Ridley
Kesto: 114 min.

"My name is Hercule Poirot and I am propably the greatest detective in the world."

Huoli pois, en lähde pilaamaan arvoitusta, tai uhrin henkilöllisyyttä. Kyseessä on 149. adaptaatio Agatha Christien teoksista ja ilmeisesti tekeillä on kokonainen sarja iso budjettisia Poirot-elokuvia, sillä Kuolema Niilillä on jo tuotannossa. Tämän elokuvan on ohjannut sir Kenneth Branagh, joka teki hyvää työtä löytämällä kiehtovan uuden näkökulman kuluneeseen tarinaan edellisessä elokuvassaan Cinderella - Tuhkimon tarina. Ymmärtääkseni Idän pikajunan arvoitus on Christien vahvimpia teoksia, mutta siitä huolimatta viimeksi viiden tähden Blade Runner 2049:n käsikirjoittanut Michael Green on tehnyt hyvää työtä käsikirjoituksen parissa.

Idän pikajunan arvoitus sijoittuu vuoteen 1934 ja tarinamme alkaa Jerusalemin itkumuurilta. Siellä uhkaa puhjeta kolmen eri uskontokunnan välinen mellakka, kun rabbi, pappi ja imaami ovat epäiltyinä merkittävän pyhäinjäännöksen varastamisesta. Onneksi paikallinen poliisipäällikkö on kuitenkin kutsunut apuun belgialaisen mestarietsivän: Hercules Puairotin, kuten kaikki hahmot hänen nimensä teurastavat.

Tutusti Poirot ratkaisee koko jutun yhden mitättömän vihjeen perusteella. Ennen syyllisen nimen julkistamista, hän laittaa kuitenkin pystyyn suureellisen ja egoaan hivelevän show'n. Jos David Suchet'n näyttelemän ohuet, mustat viikset omaavan Poirot'n voisi sanoa olleen tietyllä tavalla vaatimattoman arkinen, niin Kenneth Branagh'n luonnottoman pörröiset ja paksut valkoiset viikset omaava Poirot on näyttävä showmies, joka rakastaa draamaa ja vertaa itseään elokuvassa jumalaan. Elokuvan loppuhuipennuksessa hän kulkee tuulen tuiverruksen seurauksena lepattavassa viitassa, joka muistuttaa minua jostain... Taikurista, ehkä, ainakin hän nauttii samalla tavoin showelementeistään ja temppujensa paljastamisesta hölmistyneelle yleisölle. Tai kenties Benedict Cumberbatchin uudesta Sherlock Holmesista tv-sarjassa Nuori Sherlock, jossa siinäkin kuuluisa etsivä esitetään neuroottisena ja sosiaalisesta kömpelönä, sekä sulkeutuvana hahmona, jolla on komediallisia maneereja.

Branaghin Poirot on perfektionisti, joka haluaa kaiken olevan tasapainossa. Tämä yksityiskohtiin takertuminen auttaa häntä suuresti etsiväntyössä rautaisen älynsä ja päättelykykynsä ohessa, mutta se tekee arkielämän sietämättömäksi. Juuri tällä ominaisuudella tuodaankin tarinaan komedisia silauksia. Useammin kuin kerran hän vaatii ihmisiä suoristamaan solmionsa ja hän vaatii täydellisesti keitetyt kananmunat, joiden on oltava kokonsa, sekä muotonsa puolesta täysin identtisiä. Ne hän tarkistaa viivoittimen kera ja elleivät ne vastaa hänen laatukriteerejään, hän heristää sormeaan ja toteaa ranskalaisittain äännettynä: "No, no"... Että uutta yritystä. Onneksi kananmunat keitetään kuori päällä, niin kokki ei pääse sylkäisemään.

Idän pikajunan arvoitus arvostelu 2

Jerusalemin jälkeen Poirot suuntaa rentouttavalle lomalle Istanbuliin, missä hän taas astuu kohti Calaisia suuntaavaan Idän pikajunaan. Siellä jos missä kuuluisa Poirot saisi olla muutaman päivän rauhassa omissa oloissaan nauttien mösjöö Dickensin tarinoista. Juna lähtee Istanbulista todella komealta ja savun täyttämältä asemalaiturilta. Yhden oton kohtauksessa seuraamme Poirot'n saapumisen asemalaiturille, mistä hän astuu junaan ja kävelee usean vaunun läpi kohti omaa hyttiään. Kamera seuraa tätä taivallusta vaunusta toiseen junan ulkopuolelta ja vaunuissa vilahtelee omien puuhiensa parissa olevia tulevan tarinamme päähahmoja. Myös liikkeellä olevasta junasta kuvatut maisemaotokset ovat cgi-jäljestä huolimatta lähes henkeäsalpaavia, kun veturi painaa puhkuttaen ja kolisten lumisessa vuoristossa eteenpäin ja välillä pyyhkäisee raiteille kertynyttä lumipeitettä ilmaan.

Kyseessä olevan juna, jota näyttelijät miehittävät, on täysin oikea vaunuineen päivineen, mikä on tietenkin asettanut melkoisia pähkinöitä kameran sijoittelun suhteen eritoten pitkissä kohtauksessa. Oletettavasti juuri tästä syystä Poirot'n saapuessa junaan hänen tapialeensa vaunujen halki kuvattiin ulkoapäin. Murhan paljastuessa ja ruumiin löytyessä kamera taas on katossa uhrin hytin edessä, ja se kuvaa uhrin löytävien hahmojen olemuksesta välittyvää shokkia ja epäuskoisuutta. Tuon ohella se pitää myös kiusoitellen katsojaa hetken vielä pienen epävarmuuden vallassa mitä tulee uhrin henkilöllisyyteen. Joskin samalla tuossa näyttävässä, mutta loppupeleissä melko turhassa kattokuvakulmassa menetetään se suurin shokkiarvo, mikä ruumiin mahdollisimman äkkinäisestä ja yllättävästä paljastumisesta syntyisi. Oli kyse sitten huonosta mausta tai ei, mutta eikös sellainen shokki kuitenkin tähän genreen kuulu olennaisena osana.

Junassa on läsnä jumalaton tähtikaarti, jota on yritetty saada mahdollisimman tasapuolisesti ruudulle esiin, mutta eihän se ole karvan alta kaksituntisessa elokuvassa mitenkään mahdollista. Ennen murhaa kamera seuraa vähän jokaista näyttelijää esitelläkseen hahmot pintapuolisesti katsojalle. Jo näistä ensihetkistä valpas katsoja voi tehdä poirotmaisia havaintoja hahmojen persoonallisuudesta, sekä potentiaalista murhaan.

Star Warsista tuttu Daisy Riddley on ujonpuoleinen, mutta ystävällinen kotiopettajar neiti Mary Debenham. Hän vaikuttaisi tuntevan jo entuudestaan Leslie Odom juniorin näyttelemän lääkärin, tohtori Arbuthnotin. Parilla vaikuttaisi olevan jotain sutinaa, mikä tietenkin tuona aikana aiheutti kalabaliikkia useimmissa "sivistyneissä" maissa.

Michelle Pfeiffer taas näyttelee dramaattisen suurieleistä ja itsevarmaa miestennielijää, rouva Hubbardia. Hahmo on kuin menneiden aikojen Hollywood-diiva, joka kuitenkin tässä vaiheessa uraansa olisi jo niin vanha, että hänet olisi tylysti sysätty sivuun tähtikultin säilyttämiseksi. Eritoten naistähtien ikääntyminen kun oli periaatteessa "kiellettyä" ja ura alkoi olla 40 ohittamisen jälkeen ohi.

Penelope Cruz taas on erittäin uskollinen ja tiukka lähetyssaarnaaja Pilar Estravados, joka puhuu paholaisesta hieman kuin mielenvikainen. Taustalla on selkeästi jonkinlainen dramaattinen tapahtuma, jonka seurauksena hän on hakenut uskonnosta turvaa. Osin lohdutukseksi ja osin myös katuakseen.

Johnny Depp näyttelee Ratchettia. Hän on gangsteri, joka on erikoistunut myymään varastettua taidetta. Pohjimmiltaan hän on erittäin karkeakäytöksinen katujen kasvatti, mutta hän yrittää epätoivoisesti vaikuttaa sivistyneeltä ja yläluokkaiselta. Hän ei ole kuitenkaan kovin hyvä tässä  teeskentelyssään ja hänestä huokuu sellainen aura, että parempi pysyä kaverista erossa.

Judi Denchin näyttelemä venäläinen ruhtinatar Dragomiroff taas on junassa selvästikin vain, koska hänen on pakko matkustaa jonnekin. Hän on erittäin äreä ja sikamaisen rikas, eikä välitä puhua tuntemattomille. Kenties hän on katkera yksinäisyydestään, koska on rikas ja ei ole sen vuoksi ikinä ottanut miestä, koska ei tiedä kuka naisi hänet rakkaudesta ja kuka rahasta. Tai kenties hän on vain ylimielinen, koska hän on rikas ja vielä aatelinenkin tavallisten moukkien kansoittamassa junassa.

Willem Dafoe on siisti ja teennäisen, sekä laskelmoivan oloinen saksalainen professori Gerhard Hardman. Josh Dad taas on Ratchetin sihteerinä toimiva MacQueen. On mysteerin verhoamat aateliset Andrenyit, jotka eivät ole jalkautuneet ollenkaan rahvaan pariin hytistään. Balettitähti-Kreiviä näyttelee oikean elämän balettitähti Sergei Polunin ja kreivitärtä Lucy Boynton. On autoimperiumin rakentanut Marquez (Manuel Garcia-Rulfo). Ja näiden lisäksi hävettävän pienistä rooleistä löytyvät vielä Olivia Colman Dragomiroffin sisäkkönä Hildegardina, sekä Derek Jacobi Ratchettin hovimestarina. Toisaalta eihän mikään murhamysteeri olisi täydellinen ilman sisäkköä ja hovimestaria.

Idän pikajunan arvoitus arvostelu 1

Roolisuoritukset olivat erittäin hienoja ja laskelmoituja. Eritoten pressikiertueella irroitelleen Johnny Deppin suoritus on fantastinen. Toisaalta hänen hahmollaan oli eniten lihaa luiden ympärillä ja hän sai myös riittävästi aikaa puhaltaa eloa roolihahmoonsa. Yksi elokuvan hienoimpia kohtauksia on jo jokaisessa trailerissakin näkynyt kohtaus, jossa matkustajien saadessa ilmoituksen murhasta, kamera kuvaa samaan vaunuun kerääntyneiden matkustajien reaktioita. Sitä yritti oikein keskittyneenä kulmat kurtussa katsoa, että kuka siellä valehtee. Tämän ilmoituksen jälkeen myös tunnelma alkaa herkullisesti kiristyä.

Poirot tutkii ruumiin ja saa siitä niin paljon johtolankoja, että hän arvelee osan olevan hämäystä. Mutta mitkä ovat tarkoituksellisia ja mitkä vahingossa jätettyjä. Kaikkia johtolankoja on seurattava ja kaikkia matkustajia jututettava yksi kerrallaan. On selvitettävä heidän liikkeensä murhaa edeltäneenä iltana, sekä sukellettava syvemmälle heidän persoonallisuutensa. Mikä sielu on niin vahingoittunut, että se kykenisi murhan kaltaiseen hirmutekoon? Poirot on milloin lempeä, milloin asiallinen ja milloin hyökkäävä, riippuen siitä millä tavalla hän kokee saavansa totuuden selville. Vaikka hän pääosan ajasta lukeekin jututettaviaan kuin avointa kirjaa, häntä hämmentää miten ihmisillä on niin paljon salattavaa, vaikkeivat nämä vaietut salaisuudet edes liittyisikään tähän kyseiseen murhaan. Nämä turhat valheet asettavat kertojan uskottavuuden kyseenalaiseksi ja vaikeuttavat suuresti Poirotia muutenkin mahdottomalta tuntuvan jutun ratkaisemisessa. Tähän liittyen ravintolavaunussa kuvataan pari kertaa lasin läpi hahmoja, jolloin heidän kasvonsa jakautuvat kahdeksi. Se symboloi miten ihmisissä voi olla läsnä kaksi eri puolta, Yin ja Yang, pinnan alla kytevää pahuutta. Tai sitten vastaehtoisesti miten ihmisillä on julkinen elämä, sekä yksityinen piilotettu elämä, jonka yksityiskohtia he eivät halua jakaa ihan kenen tahansa kanssa.

Tarinassahan viitataan myös Armstrongien kidnappaustapaukseen, mikä on tietenkin välittömästi tunnistettava alluusio kuuluisan lentäjän Charles Lindberghin lapsen kuuluisaan oikean elämän kidnappaukseen. Agatha Christie on aika suoraan ottanut tuon tapauksen omaan kirjaansa. Teatraalisessa lopetuksessa taas viitataan Da Vincin maalaukseen Viimeinen ehtoollinen.

Elokuva ei valitettavasti vie ihan täysin mennessään ja onnistu keräämään pyöriinsä vauhtia, mikä johtuu osin Poirot'n tavasta käydä keskusteluja yhden henkilön kanssa kerrallaan. Toisaalta kenties vähän hiotummalla rakenteella/editoinnilla ja stimuloivammalla kameratyöllä eloa olisi saatu lisää muuttamatta liikaa Poirot'n työskentelytapoja. Olisi ollut mukavampi nähdä enemmän kohtauksia, joissa useampi tähti olisi ollut samaan aikaan läsnä samassa kohtauksessa.

Elokuvassa on valtavasti suureellisia visuaalisia detaljeja, sekä juonellisia yksityiskohtia. Kenties näiden juonellisten yksityiskohtien tulvan ja tarinan vaisun vauhdin myötä elokuva tuntuu pidemmältä kuin se onkaan. Ei missään nimessä tylsältä, mutta tämä arvuutusleikki ei vain oikein ota tuulta alleen. Jossain vaiheessa sitä vain väsyi ja luopui murhaajan identiteetin arvuuttelusta. Lukitsin oman arvaukseni sisään ja päätin vain seurata passiivisena mitä tapahtuu. Rytmityksessä on pieniä ongelmia, sillä katsojan on vaikea huomata itse etsivätarinasta, missä vaiheessa elokuvaa oikein mennään. Ollaanko keskivaihella, vai loppusuoralla. Vauhti ei tunnu hirveästi missään vaiheessa muuttuvan mihinkään. Tämän vuoksi mukaan on tuotu ajallinen elementti, jossa lumivyöry pysäyttää junan ja Poirotilla on junan esiinraivaamiseen kuluvan verran aikaa selvittää murhaaja. Mutta sekään ei onnistu lisäämään jännitystä ja poistamaan pienehköä seisahtuneisuuden tunnetta.

Loppupeleissä kyseessä on mukava tarina höystettynä poikkeuksellisella tähtiloistolla. Ja kun pääset yli Branaghin viiksistä, niin hänen Poirotista toimii erittäin hyvin ja lupailee myös kiehtovia henkilökohtaisia elementtejä tulevaisuudessa. Odotukset olivat korkealla ja vaikkei niihin aivan yllettykään, niin silti kyseessä on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Etenkin, ellei tämä kyseinen tarina ole tuttu ja miksei myös vaikka olisi. Pressikiertueella Branagh ainakin mainosti, että läsnä on elementtejä joita kirjasta ei löydy, ja ettei elokuva keskity yksioikoisesti pelkästään murhaajan arvuutteluun. Näihin eroavuuksiin en kuitenkaan voi ottaa kantaa, sillä tämä oli ensikosketukseni kyseiseen tarinaan.

★★★☆☆

IMDB | Vanhoja arvosteluja

Katsomisvinkit: Nainen katoaa, Eikä yksikään pelastunut, Kuolleen miehen salaisuus, Murhaleikki, Hopeanuoli, Memories of a Murder, Murha, murha, päästäkää etsivät irti, Komisario Palmun erehdys, Nuori Sherlock

Kommentit