Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Viulisti (2018) - Arvostelu


viulisti juliste

Genre: Kotimainen draama
Ohjaus: Paavo Westerberg
Käsikirjoitus: Emmi Pesonen
Päätähdet: Matleena Kuusniemi, Olavi Uusivirta, Kim Bodnia, Samuli Edelmann
Kesto: 125 min.

"Olisit onnellinen, että olet edes hengissä".

Teatteriohjaajana paremminkin tunnetun Paavo Westerbergin esikoispitkä ohjaus ja Emmi Pesosen ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus tarjoavat meille heti kärkeen helposti yhden vuoden 2018 parhaista kotimaisista elokuvista, joka asettaa muille riman todella korkealle. Tietysti sitä hyvästä traileristakin huolimatta vielä ennen elokuvaa epäili, että näinköhän tarjolla on jotain elitististä mukataidetta ja elokuvan alun Kungfutsen lainaus: "Sinulla on kaksi elämää, joista jälkimmäinen alkaa kun tiedostat, että sinulla on vain yksi elämä", ei ainakaan epäilyksiä hälventänyt. On erittäin mukavaa saada huomata olevansa pahasti väärässä, sillä tämä intohimoinen pettämisdraama on onnistunut löytämään universaalia tarttumapintaa ja tuo katsojan eteen mielenkiintoisen maailman kunnianhimoisine ja kiehtovine ihmisineen, jotka ovat täyteläisesti rakennettuja.

Tarinamme päähenkilö on pääviulistina maailmanmaineeseen noussut Karin Nordström (Kuusniemi), jonka tapaamme Kööpenhaminassa konserttisalin parkkihallista tupakkatauolta. Parkkihallista kamera seuraa Karinin taivallusta backstagelle. Siellä Karinia tulee tervehtimään tanskalainen tähtikapellimestari Björn Darren, jota Kim Bodnia näyttelee kerrassaan mestarillisesti. Hän alkaa suoristelemaan Karinin mekkoa paikoista, jonne kenen tahansa käsillä ei ole asiaa. Onkin jo tämän perusteella selvää, että Björnillä ja Karinilla on ollut kiertuelämällä melkoisen lämpimät välit, ja heillä on varmaankin edelleen jonkin asteista vispilänkauppaa menossa. Pian on aika astua esiriipun takaa lavalle isojen valojen välkkeeseen nauttimaan suuriluukuisen yleisön arvostavista aplodeista. Tälläistä on Karinin normaali arki, matkustamista maailman hienoimpien kaupunkien välillä ja hän nauttii tästä kaikesta. Arvostuksesta ja huomion keskipisteenä olemista, tietynlaisesta vapaudesta. Hänen tarvitsee vain soittaa kaunista musiikkia osaamallaan tavalla ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Asiat kuitenkin muuttuvat konsertin jälkeen, kun Karin joutuu auton yliajamaksi. Vasemman käden motoriikka kärsii siinä määrin, ettei viulunsoittamisesta tule enää yhtikäs mitään, kun hän ei saa otettua sormillaan otteita. Hän ei itseasiassa saa enää edes kunnolla puristettua kättään nyrkkiin, tai pidettyä kädessään lautasta ja pienikin käden retkuttelu tuottaa tuskaa. Elämä ei enää tunnu hymyilevän, kun isojen valojen välke ja hektinen elämä on vaihtunut isoon ja hiljaiseen taloon. Esiintyvän huipputaiteilijan asema on vaihtunut normaalissa päivätyössä käyvän kotiäidin keskinkertaisuuteen. Karin on todennäköisesti kuvitellut soittavansa hautaan saakka, eikä ole vielä 8 kuukautta onnettomuudestakaan sopeutunut rooliinsa, tai ole sinut vammansa kanssa. Ympärillä aviomiehen ja pojan elämä pyörii normaaleissa arkirutiineissa, mutta Karinin oma elämä tuntuu pysähtyneeltä ja kuolleelta. Tätä Karinin tuntemaa ahdistusta ja tuskaa pyritään kuvaamaan symbolien ohella elokuvan ääniraidalla, jossa on läsnä paljon painostavaa hiljaisuutta, jossa kuuluu vain ympäristön ääniä. Musiikkia kuuluu pitkälti ainoastaan silloin, kun sitä soitetaan ruudulla.

Avioliitto ei varsinaisesti voi kovin hyvin, nyt kun molemmat ovat koko ajan läsnä. Katkeran ja turhautuneen Karinin hermot ovat kireällä kuin viulun kieli ja kädestä puhuminen on tabu, joka saa hänet välittömästi huonolle tuulelle. Aviomies taas (Edelmann) toivoo, että Karin alkaisi vihdoinkin hyväksyä hänen soittajan uransa olevan loppu ja antavan aikaa perheelleen. Tokkopa mies on alun alkaenkaan hirveästi pitänyt vaimonsa ammatista, mutta hän on oppinut hyväksymään sen ja pyörittämään käytännön asioita, sekä hoitamaan poikaa Karinin seilatessa ympäri maailmaa. Mies on myös kivuliaan tietoinen Karinin, sekä Björnin lämpimistä väleistä ja siitä, että kiertueilla on esiintynyt jonkinlaisia irtosuhteita.

viulisti arvostelu 1

Karin ei halua millään hyväksyä artistisen uransa loppua. Viulunsoiton opettajanura taidekoulussa ei tyydytä hänen kunnianhimoaan ja tunnustuksen kaipuuta. Hän haluaisi alkaa keski-ikäisenä kouluttautumaan kapellimestariksi Seattlessa, mikä on auttamatta liian myöhäistä huipuksi kehittymiselle. Lisäksi musiikkibisneksen ovet tuntuvat sulkeutuneen Karinilta onnettomuuden jälkeen, eikä hän saa enää jalkaansa väliin mihinkään. Seattleenkin hän tarvitsisi suosittelijan, mutta niitä ei tunnu yhtäkkiä löytyvän. Karin ei ole enää relevantti, vaan menneen talven lumia ja hänet on unohdettu omiin oloihinsa. Viimeinen niitti on se, kun hänen rakas Stradivariuksensa viedään pois, koska hän ei enää pysty täyttämään sovittuja muusikon velvoitteitaan. Kutakuinkin tässä kohdassa näytetään pian Karin kävelemässä keskellä jäätynyttä järvimaisemaa, jossa ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä silmänkantamattomiin. Siinä on kuviin vangittuna hukassa olevan Karinin elämän sisältö ilman kykyä soittaa. Elämältä on pudonnut pohja ja tarkoitus, hän on täysin hukassa.
Mikäli Karin ei ole samalla taajudella miehensä kanssa, niin oppilaidensa joukosta hän löytää itseään 18-vuotta nuoremman Antin. Tämä nuori mies arvostaa Karinia edelleen soittajana ja on ehkäpä jonkinlainen perverssi keino Karinille pitää menneisyytensä hengissä. Lisäksi häntä viehättää Antin nuoruus, taito ja potentiaali. Hän näkee miehen ehdottomassa musiikille omistautumisessa itseään ja haluaa auttaa tätä eteenpäin urallaan. Toisaalta, ja tätä elokuva ei aukottomasti paljasta, Karin näkee Antissa manipuloitavan ja kiitollisen kohteen, joka on hänen astinlautansa takaisin musiikkipiireihin.

Mutta eipä ole Anttikaan sinisilmäinen ja viaton lapsukainen, jota käytetään hyväksi. Anttia viehättää Karinin tietotaito ja suhteet, sillä tämä kypsä nainen on jo saavuttanut urallaan sen kaiken, mistä Antti vielä vasta haaveilee. Antti näkee Karinin vällyjen välissä oikotien ja tietynlaisen etulyöntiaseman, josta on helppo ponnistaa kohti unelmiensä täyttämistä. Antissa on hetkittäin läsnä tiettyjä egoistin ja jopa psykopaatin piirteitä. Hän nimittäin seurustelee häntä luonnollisesti lahjakkaamman luokkatoverin Sofian kanssa, joka hoitaa pyyteettömästi parin yhteisessä asunnossa kaikki käytännön työt kuten siivoamisen ja ruoanlaiton. Näin Antti saa tarvittaessa harjoitella vaikka 14 tuntia putkeen viulunsoittoa ja vastaavasti Sofia näyttäytyy koulussa laiskana, sekä epäluotettavana oppilaana.

Juuri ennen kuin Antti ja Karin antautuvat toisilleen Karin soittaa Antille autosta, jonka tuulilasiin heijastuu tahattomasti tai tahallisesti oksia Karinin hahmon ylle. Karin on tähän saakka vastustanut Antin lähentelyjä ja charmia, mutta nuo oksat kenties tulevat symboloineeksi halkeamia Karinin haarniskassa. Ja sattumalta juuri tämän kohtauksen jälkeen Karin antautuu Antin viekoittelulle ja pari viettää intohimon täyttämän hetken yhdessä. Sen hurvittelun ollessa kiihkeimmillään Karin heittää melko tyhjän katseen horisonttiin, joka viestii vähän näkökannasta riippuen "mitä minä oikein teen", tai sitten määrätietoisuutta. Saalis on loukussa.

Aviomies kysyy elokuvan lomassa Karinilta, että ei kai musiikki voi olla sinulle perhettä tärkeämpää. Mutta kyllä se tavallaan on, minkä voi lukea Karinin kasvoilta ja äänensävystä. Ja kyllähän se on niin, että huipulle pääseminen missä tahansa kilpaillussa hommassa vaatii tietynlaisia uhrauksia ja valtavaa panostusta. Lahjakkuudella on tietysti oma osansa yhtälössä, mutta se ei kanna ketään lähellekään huippua ilman kovaa ja jatkuvaa harjoittelua. Muistaakseni huippu-urheilun kohdalla joissain tutkimuksissa tuota lahjakkuuden määrää kokonaispaketista on pyritty ihan arvioimaankin ja se osuus oli häviävän pieni, mutta en uskalla mitään numeroa heittää ulkomuistista. Joten kun Anttia deittaileva Sofia menee sanomaan Karinille viattomasti, ettei musiikki ole hänelle tärkeintä maailmassa ja hän arvostaa enemmän perhettään, niin Karin katselee oppilastaan kuin vierasta sikaa. Arvostus kaikkoni sekunneissa ja Sofia oli tuomittu menetetyksi tapaukseksi.

Se on osaltaan ratkaisevaa kun Björn saapuu opinahjoon viikoksi vierailemaan ja hänellä on hakusessa ykkösviulisti tulevaan konserttien sarjaansa Kööpenhaminassa. Kuten trailereista voi päätellä, niin Karin puhuu Björnin ympäri valitsemaan Antin. Hän näkee Antissa potentiaalia ja Karinilla on myös oma lehmä ojassa, kun hän lupautuu "epäitsekkäästi" henkilökohtaisesti tulemaan paikan päälle valmentamaan Anttia päästen viimeinkin takaisin piireihin. Tähän liittyen nähdään yksi elokuvan hienoimmista kohtaussarjoista kun osaksi Sofiasta mustasukkainen Karin painostaa Antin päättämään, että haluaako hän uhrata elämänsä kokonaan musiikille. Nyt nuori mies olisi kuulemma saavuttanut sen pisteen, jossa niitä konkreettisia valintoja olisi alettava pikkuhiljaa tekemään. Mutta mehän tiedämme, että käytännössä Karin pakottaa Antin valitsemaan hänen ja Sofian väliltä. Kamera kuvaakin tämän sananvaihdon jälkeen Anttia, joka miettii pikkiriikkisen hetken. Tämän jälkeen kamera kääntyy fokusoituen kohti Karinia, valinta on tehty. Siitä seuraa leikkaus Sofiaan, jolle Antti ilmoittaa Karinin käyttämin sanoin, että hänen on nyt aika tehdä konkreettisia valintoja ja alkaa panostaa tosissaan uraansa.

viulisti arvostelu 2

Mutta elokuvan kaikkein mehukkain kohtaus on ehkäpä Björnin monologi, jonka hän puhelee Karinille Kööpenhaminassa. Kapellimestari juttelee miten yksinäistä huipulla on. Ympärillä parveilee paljon ystävällisen näköisiä ihmisiä, joista on mahdoton sanoa pitävätkö he sinusta ihmisenä, vai haluavatko he hyötyä sinusta ja asemastasi. Vanha hopeakettu on haistanut kenties alusta alkaen, että Karinilla ja Antilla on jotain sutinaa. Samalla nuo sanat on myös osoitettu Karinille varoitukseksi tästä mahdollisesta suhteesta. Tuosta Björn jatkaa vanhan sananlaskun hengessä, että huipulta on pitkä ja katkera matka alas. Yhdessä välissä sinulla oli kaikki, olit kuningas ja pian sinulla ei ole enää mitään. Tämä viitannee alun Kungfutsen mietelauseeseen ja Björn pyrkii jälleen opastamaan Karinia, joka on kuitenkin liian sokea ja kuuro ymmärtämään mistä Björn puhuu. Täten Karin joutuu oppimaan kantapään kautta ja vahingoilta ei säästytä.

Osaltaan tuohon edelliseen liittynee myös Köpiksen asuintalon portaikosta tavattu valkoinen lintu, jota mietin tovin. Tulin osaltani siihen tulokseen, että se symboloi Karinia, jonka tavoin lintukaan ei tiedä mikä hänelle on parhaaksi. Karin nimittäin yrittää auttaa tätä vahingossa avoimesta ikkunasta sisään lentänyttä ja ansaan joutunutta lintua vahingoittumatta pois talosta. Aivan kuten Antin ja Karinin suhteen haistava Björnkin yritti sanoin tehdä juuri hetkeä aikaisemmin. Mutta Karin ja lintu eivät ymmärrä omaa parastaan, vaan jatkavat itsepäisesti itsensä ajamista entistäkin syvemmälle umpikujaan.

Kööpenhaminassa harjoituksissa koetaan todellisia Whiplash-henkisiä hetkiä, kun Björn muuttaa soitossaan kompastelevan Antin unelman painajaiseksi. Antin soitto, asenne ja henkinen kantti eivät miellytä orkesterin johtajaa, joten hän rikkoo nuorukaisen täysin palasiksi. Aivan kuten J.K. Simmonsin esittämä soitonopettaja teki, niin myöskin Björn jättäytyy tämän jälkeen katsomaan etäämmälle, että saako junnu parsittua itsensä takaisin kokoon. Hän testaa Antin henkisen lujuuden. Jos poika selviytyy tuosta nöyryytyksestä ja henkisestä mukiloinnista seuraavaksi päiväksi harjoituksiin, niin kenties hänessä on sittenkin ainesta ja vaadittua henkistä kanttia huipulle.

On mahdoton tietää varmasti ainakaan yhdellä katsomiskerralla kuka tässä oikein manipuloi ja hyväksikäyttää ketä. Ehkäpä se oli molemminpuolista. Elegantti Matleena Kuusniemi on aivan fantastinen pääroolissaan Karinina, joka syttyy jälleen Köpikseen päästyään sädehtimään ja takaisin eloon, siinä missä kotona seinät tuntuivat kaatuvan päälle ja oli vaikea hengittää. Pekkaa pahemmaksi ei jää myöskään ilmeisesti viulunsoiton hallitseva Olavi Uusivirta, jota näytetään useampaan kertaan pitkähköissä otoksissa soittamassa viulua puolilähikuvassa uskottavan näköisesti. Tietysti näyttelijänähän riittää kun vain näyttää vakuuttavalta tai opiskelee jotain vähän, mutta ihan tästä ei kyllä tainnut olla tällä kertaa kyse.

Silti täytyy todeta, että Björniä näyttelevä tanskalainen Kim Bodnia on jopa vielä edellämainittua kaksikkoakin etevämpi. Hänellä on aivan valtava karisma ja hänen olemuksensa uhkuu rooliin täydellisesti sopivaa viisautta, sekä sellaista lämmintä opastavaa auktoriteettia. Katse on samanaikaisesti intensiivinen, mutta herkkä ja ymmärtävä. Kovuutta löytyy vain tarvittaessa. Björn onkin erittäin hyvä opettaja ja motivoija, eräänlainen isähahmo. Hän vaatii Antin soittoon enemmän tunnetta ja rakkautta, mutta hetkittäin itsekkään psykopaatin merkit täyttävältä Antilta ei näitä tietenkään oikein tahdo löytyä.

Elokuvan lopetus on hieno. Karin kykenee viimeinkin nauttimaan vapautuneena orkesterin musiikista, mutta vain toinen hänen käsistään heiluu musiikin tahtiin. Vasen käsi makaa kalmankalpeana hänen sylissään. Tämä on melko selvä viittaus alun sitaattiin ja siihen, miten Karin on nyt käyttänyt sen ensimmäisen elämänsä ja saanut asiansa viimein arvojärjestykseen hyväksyen tilanteensa ja inhimillisyytensä. Tavallisuutensa.

Liian harvoin kotimaisessa elokuvassa vastaan isketään, jotain näin stimuloivaa ja ajatuksia herättävää. Ohjaus on rohkeaa, jossain määrin intensiivistä ja symboliikassaan mielikuvituksellista. Läsnä on ollut selkeä visio. Käsikirjoitus on poikkeuksellisen eheä, huolella rakennettu ja henkilöhahmot ovat kiehtovia palapelejä, joiden ajatusmaailmaa katsoja haluaa palavasti ymmärtää. Mutta kuten oikeastikin, niin ihmisluontoa ja tekojen motiiveja ei pysty aukottomasti ymmärtämään. Tarinassa on läsnä vahvat saippuadraaman ainekset, mutta jotenkin elokuva onnistuu olemaan riittävän hillitty ja arvokas, ettei se lässähdä vain pelkäksi suhdefarssiksi ja menetä tarinansa painoa. Viulisti on ehdottomasti viime vuosien kotimaisten elokuvien kärkipäätä heittämällä ja vuosi 2018 ei olisi voinut alkaa enää paremmissa merkeissä.


Odotukset, vangitsevuus ja teema ****
Näyttely ****
Audiovisuaalinen elämys ****
Juoni/käsikirjoitus ****½
Uudelleenkatseluarvo ***
Viihde ****½

★★★

IMDB | Vanhoja arvosteluja

Katsomisvinkit: Shine, Lumottu viulu, Syyssonaatti, Amadeus, Musta jää

Kommentit