Ready Player One (2018) - Arvostelu

Genre: Toiminta / Seikkailu / Sci-Fi
Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Zak Penn & Ernest Cline, perustuen Clinen romaaniin
Päätähdet: Tye Sheridan, Olivia Cooke, Lena Waithe, Ben Mendelsohn, T.J. Miller
Kesto: 140 min.

"She wanted to go dancing, so we watched a movie."

Ready Player One on valtavan ilahduttava, puoliksi videopelimaailmaan sijoittuva elokuva täynnä lukemattomia viittauksia erityisesti kasarin, mutta myös 70- ja 90-lukujen populaarikulttuurin saralta. Se sisältää poskettoman määrän ilahduttavia bongauksia niin pelien, elokuvien kuin musiikinkin muodossa. Nörteille luvassa on lähimain uskonnollinen kokemus, jota tullaan katsomaan jälkikäteen dvd:ltä tarkasti freimi kerrallaan. Vain muutamia viittauksia mainitakseni kankaalta voi bongata Akiran pyörän, Star Warsin X-Wingin, He-Manin pantterin, Lara Croftin, Solid Snaken, Batmobiilin, Paluu tulevaisuuteen DeLoreanin, Ninja turtlesit, Gundamin, Rautajätin, raidetykin (mm. Quake, Red Faction), Monty Pythonia, sekä lukemattomia muita ilahduttavia silmäniskuja populaarikulttuurin kuluttajille. Elokuvan lopputekstien lopusta löytyvä kiitosten lista eri yhtiöille ja oikeuksien haltijoille on nimittäin aika pitkä.

Tätä löytöretkeä menneille vuosikymmenille rytmittää kasarikultaa sisältävä soundtrack, joka aloittaa mukaansatempaavan vahvasti Van Halenin Jumpilla kulkien mm. Twisted Sisterin We're not gonna take itin kautta aina ennätyksiä elokuvasoundtrackien saralla rikkoneeseen Saturday Night Feveriin ja yhteen sen monista ikonisista Bee Gees-hiteistä Stayin' Alive. Kaiken tämän kruunaa elokuvan kohtaussarja, jossa osa erittäin ikonista elokuvaa on luotu uudelleen. Tämä oli minun henkilökohtainen nörttihetkeni, josta jäi puuttumaan vain cgi:llä uudelleen nuoreksi luotu päähahmo lausumassa historiallisia one-linereitaan. Siitä huolimatta Spielberg tarjoilee meille useamman elokuvan tapahtumapaikoista ja tapahtumista rakennettuna uudelleen pikkutarkasti, ja kyseisen elokuvan nähneet hykertelevät jo ennakkoon, sillä he tietävät mitä mikäkin kohtauspaikka tulee tarkoittamaan siellä seikkaileville pelaajille.

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Zak Penn (Avengers, Last Action Hero, tuleva Suicide Squad 2) ja Pennin ystävä, sekä elokuvan pohjana olevan romaanin kirjoittanut Ernest Cline. Clinen edellinen ja ainoa elokuvakäsikirjoitus oli Fanboys, jossa Star Wars -nörtit lähtevät tien päälle päämääränään George Lucasin Skywalker Ranch. Perillä poikien on tarkoitus pyytää Lucasilta, että heidän pian kuoleva ystävänsä saisi nähdä Pimeän uhka -elokuvan raakaversion. Cline on kuuluisa myös toisesta videopeleihin liittyvästä kirjastaan Armada. Alunperin Cline aloitti kirjoitusuransa elokuvakäsikirjoittajana, mutta koska hänen nuoruuden muistoihinsa, tapahtumiin ja ystäviinsä perustunutta Fanboys-käsikirjoitusta muutettiin liikaa, Cline päätti kirjoittaa suoraan lukijalle ilman välikäsiä ja näin hänestä tuli kirjailija. Toki tuon edellisen lauseen voi lukea myös rivien välistä siten, että kahdesti aikanaan katsomani Fanboys oli valtava floppi ainakin taloudellisesti.

Ready Player Onen pääsankari on versio Clinesta nuorena, eikä Cline kuvitellut kirjan koskaan päätyvän elokuvaksi. Tämän ansiosta hän sai antaa vapaasti mielikuvituksensa virrata ja hyödyntää intohimoaan popkulttuuriin viittaamalla huoletta erinäisiin hahmoihin ja osasiin. Cline työskenteli IT-alalla 90-luvun puolivälistä eteenpäin ja oli pelannut lapsuudestaan saakka vapaa-aikanaan videopelejä, paljon. Lisäksi videot ilmestyivät hänen teinivuosinaan, jolloin hän ahmi George Lucasin, Steven Spielbergin, John Miliuksen ja John Hughesin tuotoksia tilaten jopa kopioita näiden elokuvien käsikirjoituksista tutkiakseen niitä tarkasti. Kun 2000-luvulla hänen ystävänsä alkoivat todenteolla uppoutua ja panostaa massiivisiin nettipohjaisiin moninpeleihin kuten Warcraftiin ja muihin, Cline alkoi hiljalleen kuvitella mitä tapahtuisi jos pelaaminen, internet ja virtuaalitodellisuus yhdistyisivät. Lopputulos on neljääkymppiä lähestyvien nörttien ja populaarikulttuurin ahmijoiden unelmakirja ja nyt -elokuva. Vastaavia elokuvia samalla mittakaavalla ei taida olla tehtykään sitten Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuvan ja silloinkin nimenomaan Steven Spielberg hääri puuhamiehenä, jolloin eri oikeuksienhaltijat oletettavasti uskalsivat luovuttaa omistamansa hahmot elokuvantekijöiden käyttöön.

Ready Player Onen päähenkilö on Wade Watts (Sheridan). Hän asuu "pinoiksi" kutsutussa favelassa, joka koostuu jonkinlaisten teräspalkkien varaan korkealle pinotuista asuntovaunun trailereista. On vuosi 2045 ja paikkana Columbus, Ohion osavaltiossa. Maailma on kohdannut lukuisia erinäisiä ongelmia ja lopulta niitä ei ole enää viitsitty yrittää korjata. Ihmiset pakenevat oikean elämän ongelmia ja karuutta Oasiksen virtuaalitodellisuuteen, joka yhdistää internetin, pelaamisen ja virtuaalitodellisuuden. Siellä voi tehdä mitä tahansa, laskea alas pyramideja, tai vaikkapa kiivetä Everestille lempisupersankarinsa kanssa. Jopa intiimimmät ajanviettotavat ovat mahdollisia, mutta koska kyseessä on K12-ikärajan elokuva, niin näihin aktiviteetteihin viitataan vain ohimennen. Oasiksessa jokainen pelaaja valitsee gamertagin (käyttäjänimen) ja avatarin, eli virtuaalihahmonsa, jona muut näkevät hänet pelimaailmassa. Wade viettää kaiken mahdollisen ajan ystäviensä kanssa Oasiksessa, jossa hänet tunnetaan nimellä Parzifal.

Joka paikkaan ulottuvan Oasiksen on luonut Gregarious Games, jonka perustivat James Hallyday (Rylance) ja Ogden Morrow (Simon Pegg). Hallyday on todellinen supernörtti ja tässä kristusmaisessa hahmossa on selkeitä vivahteita ainakin Steve Jobsista, sillä Hallyday on aikanaan pakottanut Morrow'n myymään osuutensa yhtiöstä hänelle. Hallyday kuoli 2040, mitä ennen hän loi Oasikseen pääsiäismunan (salainen viesti, piilotettu ominaisuus, tai sisäpiirivitsi). Tämän pääsiäismunan löytäjä perii Gregarious Gamesin, jonka pörssiarvo on kasvanut tähtitieteelliseksi ja samalla hän saa myös Oasiksen omistajuuden ollen vapaa hallinnoimaan sitä mielensä mukaan.

Pääsiäismunalle päästäkseen pelaajien tulee selvittää kolme arvoitusta, jotka kukin johtavat kolmen haasteen luo. Kunkin haasteen läpäisemisestä pelaaja saa avaimen, joka avaa yhden lukon pääsiäismunalle johtavasta ovesta. Viiden vuoden aikana ensimmäinen haastetaso on löydetty, mutta kukaan ei ole vielä läpäissyt tätä painajaismaisen vaikeaa ajokilpailua läpi virtuaalisen New Yorkin. Jälleen kerran tähän munajahtiin kuuluvaan kisaan osallistuu myös Parzifal kavereineen ja siellä hän tapaa supersiistin, nettimaailmassa kuuluisan ja ihaillun Art3miksen (Cooke). Sankariemme pahaksi onneksi munajahdissa on mukana myös kaupallinen IOI-firma, jota johtaa ahne bisnesmies Sorrento (Mendelsohn). Sorrentolla ei ole minkäänlaista kiinnostusta tai intohimoa peleihin, vaan hän haluaa vain tehdä rahaa tavoista ja keinoista välittämättä. Voittaessaan Oasiksen omistajuuden Sorrento myisi jokaisen pelaajan näkökentästä 80% mainostajille, mikä käytännössä pilaisi täydellisesti pelaajien kokemuksen. Lukuisten jalkasotilaiden ohella sankareillemme suurimman uhkan muodostaa i-R0k (Miller) niminen nörttimäinen ja erittäin ääliömäinen palkkasoturi, joka on Sorrenton ykkösmies Oasiksessa kun asioita pitää saada tapahtumaan vaivihkaa.

Kuten alustuksestani voi päätellä, elokuvan alussa katsojaa isketään melkoisella informaatiotulvalla elokuvan maailmoja esiteltäessä, joten jotkin juonen ja maailman hienoimmat yksityiskohdat lipuivat taatusti ohitseni. Olin ensimmäisen kolmanneksen loppumiseen saakka hieman etääntynyt elokuvan tarinasta ja päähahmoista senkin vuoksi, että viittauksia on niin valtavasti eritoten elokuvan alussa ja lopussa. Kiinnityin innokkaana haravoimaan katseellani jatkuvasti kuvien reunoja ja taustaa imeäkseni mahdollisimman monta hahmoa ja viittausta sisuksiini. Tällöin juonen seuraaminen kärsi hieman, mutta toisaalta elokuvan juoni on onneksi erittäin yksinkertainen, kunhan vain tuo maailma saadaan alustettua. Lisäksi alkua lukuunottamatta nämä suurimmat bongauskohtaukset eivät sisällä mitään merkittäviä tarinallisia aineksia, tai juonen etenemistä, joten tuollainen taustojen haravointi on aivan turvallista. Kun juonta aletaan kuljettaa, niin tekijät ovat karsineet ainakin selvimmät katseenvangitsijat taustoilta pois ja ohjaavat salakavalasti katsojan huomion, sekä katseen päähahmoihin ja tarinaan.

Mielestäni elokuva olisi voinut olla hauskempi ja vieläkin mukaansatempaavampi. Spielbergia on kritisoitu siitä, että hän on vanhemmalla iällä elokuvissaan unohtanut miten pidetään hauskaa. Nuoressa Spielbergissä mukana ollut pilke silmäkulmassa, sekä täydellinen yhdistelmä painokkuutta ja kepeyttä kumpaakaan nakertamatta, ovat kadonneet lähes täysin. Hänen elokuvansa ovat turhan vakavia ja tietynlaisesta kepeydestään huolimatta näin on tässäkin tapauksessa. Läsnä on jälleen Spielbergin tavaramerkkinä oleva eläväisesti liikkuva kamera ja monimutkaiset kompositiot, jossa kamera kääntyilee ja seuraa hahmojaan hienovaraisesti pitkin otoin tekemättä siitä kuitenkaan numeroa, ja näin nakertamatta kohtauksen ja tarinan jännitettä. Mutta jotenkin vain tuntuu, että hän operoi kuin vanhasta muistista ja ehkä myös luottaa vähän liikaa siihen, että elokuvan erikoisefektit kykenevät hoitamaan homman kotiin ja tarjoamaan automaattisesti todella unohtumattomia kuvia. Mutta näin ei ole. Monet elokuvan kuvat ovat ruudulle ilmestyessään parasta, koskaan, missään, ikinä. Mutta nyt alle vuorokausi elokuvan näkemisen jälkeen minulla on niistä vain hataria ja suurpiirteisiä muistikuvia. Minulle kaikki elokuvan näyttävimmät kohtaukset tapahtuivat Oasiksessa, eli ne olivat motion capturella näyteltyjä ja täysin tietokoneella luotuja. Niistä puuttui lihaa ja painokkuutta, tietynlaista fyysisyyttä ja palanen lisää oikean maailman tuntua. Toiminta oli ehkä aavistuksen liian lennokasta omaan makuuni.

Ready Player One tietenkin repii komediaansa esimerkiksi hardcore-pelaamisen kustannuksella, mutta ei missään nimessä pilailevaan sävyyn. Oasiksessa käytetään valuuttana kolikoita ja ne voi vaihtaa oikean elämän rahaksi ja päinvastoin. Kun pelaajan avatar kuolee Oasiksessa, pelaaja menettää kaikki pelissä keräämänsä kamat ja kolikot joutuen aloittamaan hahmon kehittämisen sekä varustamisen alusta. Se tuo kuolemalle melkoisesti painoarvoa ja etenemiseen varovaisuutta. Joten kun joillakin pelaajilla on hallussaan vaikkapa useiden vuosien pelaamisen aikana kerätty tavaramäärä ja kolikkokasa, johon lisätään hahmoon mahdollisesti käytetty oikean maailman rahamäärä, niin kuoleminen riipaisee aika syvältä. Se voi saattaa pelaajat potentiaaliseen velkavankeuteen, jota IOI häikäilemättömästi käyttää hyödykseen ostamalla pelaajan velat ja pakottamalla tämän pelaamaan sen jälkeen yhtiön pussiin.

80-luku oli elokuvan kulta-aikaa siinä mielessä, että tuolloin toteutettiin mitä villimpiä ideoita ja kyseessä oli eritoten nuorten elokuvien, sekä komedioiden kulta-aikaa. Näiden elokuvien hengen tämä elokuva pyrkii vangitsemaan ja yhdistämään sen modernin teknologian aineksiin. On hieman kuin Pelikentän taika (The Sandlot), tai Arkajalat (Goonies) tapaisi japanilaisanime Summer Warsin ja joukkoon olisi ripoteltu mausteeksi pikkiriikkinen District 9 -tieteisjännäriä. Ready Player One on erikoisefektiensä ja äänimaailmansa suhteen häikäisevän iso. Erityisesti New Yorkin virtuaalinen romurallikisa on huikeimpia ja intensiivisimpiä audiovisuaalisia kokemuksia, joita olen hetkeen kokenut. Äänissä on töminää ja tärinää, sekä surround-ääntä tuntuu kuuluvan teatterin takaosasta ja sivuista lähes jatkuvalla syötöllä. Valitettavasti vain tarinalliselta ytimeltään elokuva ei ole todellakaan mitään ennennäkemätöntä. Lisäksi tapahtumat Columbuksessa paisuvat ja narratiivi laajenee seuramaan useamman eri hahmon oikean maailman tekemisiä vieden aikaa pois siltä kaikkein mielenkiintoisemmalta, eli Oasikselta.

★★★☆☆

IMDb | Vanhoja arvosteluja

Katsomisvinkit: Last Action Hero, Purple Rose of Cairo, Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?, Räyhä-Ralf, Tron, Summer Wars, Jumanji: Welcome to the Jungle