Avengers: Infinity War (2018) - Arvostelu

Genre: Toiminta / Seikkailu / Fantasia
Ohjaus: Anthony & Joe Russo
Käsikirjoitus: Christopher Markus & Stephen McFeely
Päätähdet: Robert Downey jr., Chris Hemsworth, Chris Pratt, Chris Evans, Zoe Saldana
Kesto: 149 min.
Vain yksi elokuvanjälkeinen kohtaus, joka tulee lopputekstien päätyttyä.

"Who the hell are you?"

En käsittele juonta. Lähtökohdiksi arvostelulleni tyydyn mainitsemaan, että Avengers: Infinity War tietenkin jatkuu siitä mihin muut elokuvat ovat jääneet. Iron Man ja Captain America eivät ole puheväleissä ja heillä on molemmilla omat liittolaisensa Avengersien hajottua kahtia. Black Pantherissa tutuksi tullut Wakanda on päättänyt avautua maailmalle ja paljastaa olemassaolonsa. Asgardilaiset, eli Thor ja Loki kansoineen, ovat edelleen avaruudessa paettuaan Ragnarökissä tuhoutuneelta kotiplaneetaltaan ja tuon elokuvan lopussa he lähettivät hätäsignaalin lähellä oleville aluksille. Guardians of the Galaxy on niin ikään avaruudessa matkailemassa ja he havaitsevat oman elokuvansa lopussa hätäsignaalin, jota kohti he suuntaavat aluksensa.

Odotukset elokuvaa kohtaan olivat epärealistisen korkealla, sillä Infinity Warin on tarkoitus olla taitekohta Marvelin elokuvauniversumissa. En ole missään nimessä Marvel-fani, mutta elokuvan ympärillä on pyörinyt niin valtava odotus ja hype, että olen väkisinkin imeytynyt tähän samaan hullunmyllyyn mukaan. Olen jopa poikkeuksellisesti katsonut elokuvasta tehtyjä trailereita teatterin ulkopuolella ja tämän aasinsillan luotuani pääsen mainitsemaan, että trailerit ovat olleet lievää savuverhoa johdattaen katsojien odotuksia ja spekulaatioita tarinan sisällöstä harhateille. Samoin elokuvan ympärillä on pyörinyt myös valekäsikirjoituksia. Tästä massiivisesta kolmannesta Avengers-elokuvasta ovat vastanneet ohjaajia ja käsikirjoittajia myöten Captain America -elokuvien parissa aiemmin puurtanut nelikko ja nuo elokuvat ovat olleetkin heittämällä sarjan laadukkaimpia ja tasaisimpia tuotoksia. Tietysti kenties Guardians of the Galaxy on ollut se kaikkein paras sarja, mutta James Gunnin johtama sarja on ollut tähän saakka aivan omanlainen maailmansa kaikessa keveydessään, minkä lisäksi Captain American tiimillä on jo kokemusta näistä massiivisista spektaakkeleista, jotka sisältävät toistakymmentä supersankaria samanaikaisesti.



Heti Infity Warin avauskohtauksessa käy selväksi, ettei edes elokuvateatterin iso ruutu tunnu täysin riittävän tai tekevän oikeutta elokuvan mittasuhteille. Avaus on mahtipontinen ja yllättävä, mutta sitä vaivaa hieman teatraalinen kankeus. Se kuitenkin onnistuu loistavasti tärkeimmissä funktioissaan. Ensinnäkin se rakentaa perustan, jolla trailereissa hengettömältä ja yhdentekevältä vaikuttaneesta Thanoksesta kasvaa Marvel-elokuvien paras pahis. Alkusekunneista saakka itsevarmasta Thanoksesta rakennetaan voittamattomalta tuntuvaa uhkaa ja se tapahtuu oikeastaan samoin kuin missä tahansa toimintaelokuvassa. Minulle siitä tuli erityisesti amerikkalainen showpaini mieleen, eli Thanoksesta rakennetaan melko selkein ja yksinkertaisin tavoin "overia" muiden hahmojen kustannuksella. Sanalle ei ole olemassa järkevää käännöstä, mutta tässä tapauksessa sen voisi katsoa tarkoittavan juurikin voittamattomalta tuntuvaa ja uskottavaa pahista, joiden kanssa sankareillamme tulee olemaan kädet täynnä töitä. Thanoksesta rakennetaan uskottavuuden rajoissa niin ylivoimainen uhka, ettemme katsojina keksi miten sankarimme voisivat hänet voittaa. Voimme vain luottaa sisäänrakennettuun uskoomme siitä, miten hyvä voittaa aina lopulta pahan. Avauskohtauksen toinen funktio taas on osoittaa, että mikä tahansa tulee olemaan mahdollista.

Uhkansa ohella Thanos on myös henkilöhahmona erinomaisesti rakennettu ja taustoitettu pahis, jolla on johdonmukainen ja selkeä päämäärä. Tämä päämäärä on jopa kieroutuneella tavalla ymmärrettävä ja epäitsekäs. Kaiken lisäksi hyödyntämällä Gamorraa, joka on Thanoksen tytär kuten tiedetään, tuodaan esiin Thanoksen inhimillisempiä piirteitä. Kyseessä ei olekaan perinteinen iso cgi-pahis, jonka pään sisällä ei liiku mitään muuta kuin "tuhoa" ja "maailmanherruus", vaan kyse on Infinity Warin ylivoimaisesti tyydyttävimmästä henkilöhahmosta. Vain Gamorra, jonka kaiken toiminnan yllä tässä elokuvassa leijuu isänsä Thanosin kaikkipeittävä varjo ja arvet, yltää hahmokategoriasta edes lähelle. Kun tuo kaksikko pääsee jakamaan saman ruudun, kuvat ilmaisevat enemmän kuin konsanaan olisi paperille voitu sanoin kirjoittaa.

Elokuvassa mennään tuskin missään vaiheessa kymmentä minuuttia ilman jonkinlaista pientä taistelua ja joukossa on tietenkin pari pidempääkin yhteydenottoa. Thanoksella on massiivisen armeijansa ohella pienempi eliittijoukko, jotka kasvottomaksi ja nimettömäksi jäämisestä huolimatta olivat suunnittelultaan ja käytökseltään minun mieleeni. Heillä olisi ollut kenties taustatarinaa takanaan, mutta sitä ei käytetty. Esimerkiksi kaksi heistä oli selkeästi rakastavaisia perustuen heidän kehonkieleensä erään tietyn taistelun perusteella. Joukkiosta tarina nostaa kuitenkin esiin vain Thanoksen oman Goebbelsin, Ebony Maw'n, jota esittää mainiosti Tom Vaughan-Taylor.

Taistelut ovat hyvin tyydyttäviä. Tietysti kun tietokonehahmot mättävät toisiaan tietokoneympäristössä, niin toiminnalle harvoin muodostuu uskottava intensiteetti. Lisäksi katsoja vähintäänkin alitajuisesti aina tiedostaa tämän keinotekoisudeen, eikä elä niin vahvasti toiminnassa mukana kuin vaikkapa Taru Sormusten Herran joukkokohtauksissa, jossa pyrittiin kuvaamaan asiat niin aidosti kuin se oli mahdollista ja täydentämään loput tietokonein. Olen kuitenkin muutenkin enemmän tarinamiehiä ja silläkin osastolla Infinity War onnistuu loistamaan omalla tavallaan. Tietysti tarinaa olisi voinut olla mukana enemmän ja merkittävää hahmonkehitystä näissä elokuvissa tapahtuu yleensä vain hahmojen omissa elokuvissa, mutta Infinity War sisältää paljon herkullisia pikkuheittoja ja viittauksia hahmojen henkilöhistorioihin, eli käänteisiin joita on käsitelty aikaisemmissa elokuvissa.

Odotetusti elokuva sisältää myös emotionaalisia hetkiä ja isoja käänteitä, mutta tässä tullaankin näiden sarjakuvafilmatisointien suurimpaan ongelmaan. Nimittäin jos ruudulla viritellään jotain shokeeraavaa tapahtumaa, tai jopa viedään se loppunsa, niin katsoja reagoi näihin aina epäuskolla. Ensin ei uskota, että jotain tapahtuu ja seuraavaksi epäillään sen pysyvyyttä. Asioille on vaikea luoda painavaa merkitystä kun tämänkaltaisissa elokuvissa on usein todistettu, ettei mitään pyhiä sääntöjä ole olemassa. Siinä on valtava ero tunneskaalassa kun kirjoja lukematon katsoo viimein oikean teon tehneen Boromirin kaatuvan tusina nuolta rinnassaan Frodoa suojellessaan, tai kun tarinan siihenastinen päähenkilö ja kertoja Ned Stark kävelytetään mestauslavalle. Molemmissa tapauksissa katsoja tietää, etteivät he ole tulossa takaisin, koska molemmat noudattavat edes jotain reaalimaailman sääntöjä. Tästä kaikesta huolimatta Infinity Wariin on kuitenkin onnistuttu luomaan niin mykistävä lopetus, etten ole teatterista poistunut yhtä eksyneenä ja hämmentyneenä sitten Force Awakensin.

Infinity War on jo star warsmaisen valtava elokuva, isompikin. Tämä on ollut valtava haaste tekijöille ja tarinankerronnalle, kun ruudulla on yleensä aina valtavasti hahmoja ja tarina poukkoilee samanaikaisesti useassa eri paikassa universumia. Tarina kuitenkin pysyy erittäin hyvin ohjaajien ja leikkaajan näpeissä, sillä elokuvan juonen seuraaminen on kaltaiseni Marvel-idiootinkin tapauksessa hyvin helppoa. Ainoastaan vain taistelukohtauksissa muutamissa kohdissa leikkaustahti yltyy hetkittäin sen verran vauhdikkaaksi, kamera liikkuu ja suojaviivoja tallotaan, että 3d:tä katsoessa taistelun kokonaiskuvaa ja hahmojen sijainteja oli ihan hetkittäin vaikea hahmottaa. Ilahduttavan alleviivaavasti tuotiin myös esiin näitä aiempien elokuvien tapahtumia. Oikeastaan niitä tuotiin esiin jopa niin selkeästi, että täysi ummikkokin pystyisi yhdistämään pisteet toisiinsa ja päättelemään mitä menneisyydessä on minkäkin hahmon välillä tapahtunut.

Guardianseilla on hieno sisääntulo elokuvaan, sillä ennen kuin ruudulla edes varsinaisesti näkyy mitään heihin viittavaa alkaa ämyreistä soida 70-luvun soulhitti Rubberband Man, jolloin tietää mitä on luvassa ja suu vääntyy hymyyn. Tästä joukosta kun olen pitänyt valtavasti, niin on tietyllä tapaa aistittavissa, ettei Infinity Warin poppoo oikein osaa käyttää hahmoja samalla tavalla kuin James Gunn. Jokainen hahmo tuntuu muutaman herkullisen komediahetken saanutta Draxia ja Mantisia lukuunottamatta aavistuksen vieraalta ja oudolta. Toki Guardiansit olivat nyt mukana vieraalla maaperällä, jossa tunnelma on huomattavasti kevyempi kuin alkuaikojen Iron Maneissa, mutta silti kaukana Guardians of the Galaxyn rennonletkeästä huumorista, jossa ei vakavoiduta juuri missään vaiheessa. Mutta onhan tuollainen toisaalta ihan luonnollista, sillä monet hahmot ovat vähän vieraissa käsissä, eikä kaikille hahmoille ole tilaa kirkkaimmissa valoissa. Jotkin hahmot kuten Spiderman toimivat vallan mainiosti sivuroolissa ja toiset taas tuntuvat hukkuvan normaalia pienemmissä rooleissaan lähes näkymättömiin. Kokonaisuutena on kuitenkin tosiaan onnistuttu erinomaisesti tasapainottelemaan tämän mammuttimaisen hahmopaljouden ja hieman monimutkaisen tarinan kanssa.

Infinity Waria on odotettu kauan ja uskallan sanoa, ettei se murru isompienkaan odotusten alla. Se on ennennäkemättömällä tähtikaartilla toteuttu massiivinen toimintaelokuva, joka jo nyt on tainnut rikkoa myyntiennätyksiä, vaikkei se ole edes vielä avannut maailman suurimmalla Yhdysvaltain ulkopuolisella markkina-alueella; Kiinassa. Elokuva olisi saanut olla synkempi ja rahtusen kypsempi, mitä kautta ehkäpä elokuvan emotionaalinen iskuvoima olisi iskeytynyt kunnolla perille. Tästä huolimatta ihokarvani nousivat pystyyn pariinkin otteeseen ja elokuvan maailmaan intohimoisimmin suhtautuneet yksilöt saattoivat jopa vuodattaa kyyneleitä. On mukavaa kun tietää nähneensä juuri jotain suurta. Tarkoitan jaettua kokemusta miljoonien muiden ihmisten kanssa, jotka ovat kaikki käyneet läpi teattereissa samoja tunnetiloja ja ajatuksia. Ja kuten arvosanasta voi päätellä, niin ei se elokuvakaan hassumpi ollut, vaikka tietysti iso lopetus tekee aina vaikutuksen. Melkeinpä sanoisin, että näillä jaoilla, tässä aihepiirissä, maailmassa ja tarinavaiheessa paremman elokuvan olisi voinut tehdä lähinnä vain teoriassa.

★★★★☆

IMDb | Vanhoja arvosteluja